13 installaatio kansallismuseo bmx1 small
Sami Parkkisen ja hänen poikansa Arvin yhteinen taideprojekti on jatkunut jo yhdeksän vuoden ajan. Kuva: Sami Parkkinen

Isän ja pojan yhteinen taideprojekti tutkiskelee lapsuuden hetkellisyyttä ja luo uskoa tulevaisuuteen

Näyttelyt

Isä ja poika – Sami Parkkisen valokuvia -näyttely tuo esille hetkien ohikiitävyyttä ja antaa mahdollisuuden katsoa maailmaa lapsen silmin. Isän, valokuvataiteilija Sami Parkkisen, ja pojan yhteisen yhdeksän vuoden taideprojektin aikana poika Arvi kasvaa valokuvien objektista aktiiviseksi toimijaksi. Näyttely on esillä Kansallismuseossa 5.9.2021 asti.

Kun Sami Parkkisen poika Arvi viiden päivän ikäisenä nukkui päiväuniaan, tuore isä teki sitä, mikä vanhemmilla on tapana: tallensi ohikiitävät hetket vastasyntyneen elämässä kamerallaan. Parkkinen ei vielä tuolloin tiennyt, että videoteos I Want the World to Stop tulisi aloittamaan isän ja pojan yhteisen taideprojektin.

Nyt Kansallismuseossa nähtävässä näyttelyssä on esillä tämä ensimmäinen video, ja teoksia, joista tuoreimmat ovat vuodelta 2021. Näyttely nostaa esille lapsen oikeuden kokea lapsuus – ja aikuisen tehtävän turvata lapsen oikeuden olla lapsi.

"Lapsi on oikea mindfulness-guru. Hetkessä elämisen mestari, jonka maailman me aikuiset näemme ehkä keskeneräisenä, mutta lapselle maailma on valmis juuri siinä hetkessä. Lapset ovat se, mikä maailmassa on kaunista. Aikuiset pyrkivät opettamaan lapsia, mutta oikeastaan se menee juuri toisin päin", Parkkinen pohtii.

Parkkinen kuvasi Arvia ensin omissa leikeissään, kotona ja ulkona; myöhemmin Arvin varttuessa kuvattavan panos itse teoksen luomisprosessissa on kasvanut. Arvi, isänsä sanoin, "tuunaa suunnittelemani kuvan omalla performanssillaan paremmaksi, lapsen näköiseksi". Parkkista kiinnostaa ihmisen tietoisuuden kehittyminen. Oman lapsen kautta hänellä on ollut mahdollisuus seurata sitä vierestä – ihmetellen, yllättyen, leikkiin lapsen mukana tempautuen.

Arvi on nyt yhdeksänvuotias. Isän ja pojan taideprojekti on edelleen jatkuva prosessi, heidän yhteinen juttunsa, leikkimistä ilman painetta.

Valokuvia, veistoksia ja lapsen aarteita

Valokuvien lisäksi Kansallismuseon näyttelyssä nähdään oravanpyöräveistos, joka kertoo kiireestä ympärillämme ja ruuhkavuosista.

"Kliseet ovat totta. Taiteessa pidän yksinkertaisista asioista. Hakkasin vasaralla hamsterin juoksupyörästä toisen pään irti ja se alkoi näyttää Le Corbusierin nojatuolilta”, Parkkinen kertoo.

Näyttelyssä juoksupyörä nähdään suurempana veistoksena. Museovitriinissä nähdään myös Arvin kuratoitu keppikokoelma, lapsen aarteet. Näyttelytilan penkit ovat muotoja, joita Arvi on piirtänyt hiekkaan.

Arvin kasvaessa on keskustelu ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista voimistunut. Parkkinen ei ole välttynyt maailmantuskalta ja sen pohtimiselta, millaisen maailman jätämme lapsillemme.

"Toivon, että näyttely loisi toiveikkuutta ja uskoa siihen, että parempi maailma on mahdollinen", Parkkinen sanoo.

Juuri ilmestynyt valokuvateos Father & Son (Jiang Vasli, 2021) on myynnissä Kansallismuseon museokaupassa.