Kulttuurikummin tuella konservoitu Ulvilan rahakätkö esille Kansallismuseoon

Näyttelyt, Kokoelmat

Suurin nykyisen Suomen alueelta löydetty keskiaikainen raha-aarre löytyi lokakuussa 2004 Ulvilan keskiaikaisen kirkon viemäröintitöiden yhteydessä. Kirkon pohjoisseinustalta sakastin vierestä löytyi maahan kaivettu tinakannu, jonka sisällä olleessa nahkapussissa oli yhteensä 1474 keskiaikaista hopearahaa. Raha-aarteen konservoinnin mahdollisti vuonna 2018 Suomen Monetan ryhtyminen hankkeen kulttuurikummiksi.

Suomen Moneta haluaa vaalia kummiuden avulla suomalaista kulttuuriperintöä. Kohteeksi valikoitui nimenomaan harvinainen raha-aarre, sillä historialliset rahat kertovat elävästi omasta ajastaan. Suomen Monetalle on tärkeää, että Ulvilan kätkön rahat säilyvät hyvin konservoituina muistoina tuleville sukupolville. -Kulttuurikummien ansiosta tehdään näkyväksi usein kulissien taakse jäävää konservointityötä, joka mahdollistaa näiden ainutlaatuisten esineiden säilymisen, iloitsee konservointiyksikön päällikkö Eero Ehanti.

Rahat on todennäköisesti kätketty 1390-luvulla ja ne ovat pääosin peräisin Ruotsista mutta mukana on myös norjalaisia ja liivinmaalaisia rahoja sekä yksi raha Hampurista. Kätkön arvo oli aikanaan merkittävä, sillä se vastasi 28 Ruotsin markkaa. Vuonna 1390 lehmä maksoi kaksi markkaa, joten rahoilla olisi saattanut ostaa noin 15-päisen karjan.

Ulvilan rahakätkö on esillä Kansallismuseossa 20.2.‒2.6.2019 museon toisen kerroksen parvella.

Lisätietoja
Konservointiyksikön päällikkö Eero Ehanti, eero.ehanti@kansallismuseo.fi, puh. 0295 33 6139
Intendentti Jani Oravisjärvi, Rahakammio, jani.oravisjarvi@kansallismuseo.fi, puh. 0295 33 6398
Viestintäpäällikkö Sari Raki, Suomen Moneta, sari.raki@nordicmoneta.fi, puh. 050 3209787

Mediakuvat

Kulttuuriperintö on meidän kaikkien yhteistä perintöä – meidän juuremme. Kulttuurikummiuden kautta Kansallismuseo tarjoaa yrityksille, yhteisöille ja yksilöille mahdollisuuksia sen vaalimiseen.

Lue lisää kulttuurikummeista