Viinapannu Pielisjärveltä

Viinanpoltto tuli Suomeen Ruotsista 1500-luvun alussa linnojen ja kuninkaankartanoiden toimiessa ensimmäisinä polttopaikkoina. Viinalainsäädäntö alkaa vuodesta 1638, kun kruunu huomasi viinanpolton olevan hyvä verotuskohde. Samaan aikaan jatkunut oluen kotivalmistus ei valtiota kiinnostanut.

1700-luvulla viinankäyttö oli jo yleistä kaikissa säädyissä ja ikäluokissa sekä miehillä että naisilla. Viinanpoltto kuului 1800-luvulle tultaessa säännöllisiin vuotuisiin töihin, josta tavallisesti huolehtivat naiset. Piialle laskettiin ansioksi hyvä viinankeittotaito. Taloissa oli usein oma rakennus viinanpolttoa varten: prykitupa, prännitupa eli pränni.

Maaseudulla viinanpoltto oli sallittua vain maanomistajille, kaupungeissa kiinteistön omistajille. Lyhyitä polttokieltoja lukuun ottamatta Suomessa keitettiin paloviinaa vuoteen 1866 asti, jolloin kotipoltto lopullisesti kiellettiin ja valmistus siirtyi valtion valvontaan.

Viinaa käytettiin juhlajuomana oluen rinnalla ja lääkkeenä. Rituaalinomaisilla ryypyillä vahvistettiin sopimukset, toivotettiin vieraat kylään ja juhlistettiin isompien töiden alkamista. Viinaa käytettiin myös palkan maksuun ja vaihdon välineenä. Varakkaimmissa taloissa oli varaa viinaryyppyihin päivittäin, mutta nykyisiin alkoholinkäyttölukuihin ei päästy. Kotipolttokauden loppupuolella on arvioitu vuotuisen käytön olleen enintään kolme litraa absoluuttista alkoholia henkeä kohti.

Viinanpolttorajoitusten syynä oli huoli viljan hupenemisesta viinanvalmistukseen sekä viinankäytön aiheuttamat sosiaaliset ja terveydelliset ongelmat. Viinan raaka-aineena käytettiin pääasiassa ruista ja kauraa, harvemmin perunaa. Vuonna 1815 laskettiin viinanpolton vaatineen noin viidenneksen maan koko ruistuotannosta. Viinankeitossa voitiin tosin hyödyntää myös pilaantunut vilja. Hyötyäkin viinanpoltosta oli: karjan ruokinta parani, kun viinanpolton sivutuotteena syntynyttä rankkia käytettiin rehuna. Tähän seikkaan talonpoikaissääty usein vetosi, kun kotipolton rajoittamisesta keskusteltiin.

Kuparinen viinapannu on saatu Suomen kansallismuseon kokoelmiin Pielisjärveltä vuonna 1903. Pannun tarkemmasta alkuperästä ei ole tietoa, mutta kupariset isot pannut kuuluivat lähinnä pappiloiden ja kartanoiden varusteisiin. Pannu on tyyppiä, joka ripustettiin roikkumaan suoraan tulen päälle. Viinapannu saattoi olla myös jalallinen tai kiinni muurattu. Hatusta lähtevät pitkät torvet kulkivat puisen astian läpi varta vasten puhkaistujen reikien kautta. Puuastiassa pidettiin kylmää vettä, lunta tai jäätä, joka jäähdytti torvissa juoksevan tisleen. Torvista jäähtynyt neste valui seuraavaan astiaan.

Kotipolton kieltämisen jälkeen alkoholin valmistus muuttui teolliseksi ja jäi pysyvästi valtion valvontaan. Salapolttoa sekään ei estänyt, eikä kotipolttoinen liene vieläkään kokonaan kadonnut.

Pirkko Madetoja