Lihavahti Turtolasta

Lihan säilyttäminen ulkona kuivaamalla on ollut yksi vanhimmista säilytysmenetelmistä sekä Suomessa että muualla. Mainintoja kuivatusta lihasta on Suomea koskevissa vanhoissa asiakirjalähteissä runsaasti. Torr kött esiintyy 1500-luvun tilikirjoissa hyvin yleisesti. Suomesta vietiin 1700-luvulla kuivattua lihaa vientitavarana esim. Ruotsiin, jossa sitä myytiin Tukholmasta maaseudulla sijaitseviin kartanoihin ja ruukkeihin. Västmanlannin Hammarbyn ruukkiin oli tilien mukaan syyskuussa 1730 ostettu Tukholmasta "½ skålpund finskt torkat kött".

Kuivatettava liha oli naudan, lampaan tai poron lihaa. Ennen kuivaamaan asettamista lihat suolattiin miedosti. Syksyllä suolaan pannut lihat asetettiin keväällä kuivumaan. Kuivaaminen tapahtui kevättalvella helmi-maaliskuun tuulessa ja auringossa. Näin saatiin kevätahavan aikana ahavalihaa.

Seinälle tavallisesti rakennuksen päätyyn ripustetut lihat peitettiin verkoilla, etteivät linnut päässeet niitä nokkimaan. Lihoja pidettiin kuivumassa 5-6 viikkoa, kunnes ne kovettuivat kokonaan. Aittaan varastoitu kovaksi kuivunut seinäliha säilyi pitkiä aikoja. Sitä käytettiin erityisesti evääksi tai keitettiin ohraryynien, perunalohkojen ja lanttujen kanssa kuivalihavelliksi.

Seinällä tai räystään alla koukuissa kuivaaminen on ollut suosittu menetelmä alueella, joka on aiemmin käsittänyt koko Suomen ja naapurialueet. Venäjän Karjalassa lihan kuivaus ulkona on ollut pitkään käytössä.

Pohjanmaalla, Lapissa ja rajallisella alueella Karjalassa (Korpiselkä, Suojärvi, Ilomantsi) on lihojen kuivaaminen tapahtunut erityisillä talojen katoilla olevilla telineillä. Katon harjalla oleva lihankuivatusteline on suomalaisperäinen kulttuuri-ilmiö, jonka levinneisyysalue lienee kattanut aikaisemmin koko Pohjois- ja Itä-Suomen. Pohjois-Suomesta alue jatkuu Ruotsin Länsipohjaan, jossa talojen katoille rakennetut kuivaustelineet ovat olleet yleisiä, ja Pohjois-Norjaan Jäämeren rannikolle asti.

Levinneisyys Pohjois-Suomessa ja Ruotsissa sekä Pohjois-Norjassa seuraa suomalaisasutusta. Kuivatustelineistä on ainoastaan muutamia tietoja kielirajan ulkopuolelta Ruotsin Norrbottenista ja Lapista. Saamelaiset ovat käyttäneet omia erikoisia lihankuivatusmenetelmiä tai erillisiä kuivauskatoksia, joita luovve-nimisinä (suom. lava) tunnetaan myös suomalaiskylistä.

Katolla oleviin telineisiin oli vaikea asetella suojaverkkoja lintujen varalta. Kolarissa ja Turtolassa katolla oleviin telineisiin eli lihahepoihin kuivumaan asetettuja lihoja vartioi sapeleita tuulessa heiluttava lihavahti. Aikanaan pelottavan näköisen lihavahdin silminä ovat napit ja parraksi on leukaan naulattu pitkävillainen lammasnahkakaitale, joka on tuulisella paikalla kulunut karvattomaksi.

Lihavahdin toi Suomen kansallismuseoon Ilmari Manninen Turtolan Pellosta vuonna 1929.

Pirkko Sihvo

Ruoka-aineiden säilyttämisestä tarkemmin:

Talve Ilmar 1961. Kansanomaisen ruokatalouden alalta. Suomi 109:4. Helsinki.