Aurinkolamppuja 1920 ja 1970-luvuilta

Pitkien pimeiden talvikuukausien aikana ihminen kaipaa valoa. Auringonvaloa tavalla tai toisella jäljitteleviä keinovalolähteitä on käytetty korvikkeina, niin ihmisille kuin huonekasveillekin.

Helsinkiläisestä kuolinpesästä hiljattain Suomen kansallismuseon kokoelmiin saatu saksalainen Polysonn-Lampe lienee peräisin 1920-luvulta. Laite on ollut pöydällä pidettävä, massiivisen teräksisen kuupan sisällä on tavallinen hehkulampun kierrekanta. Valaisimessa oli sen tullessa kokoelmiin sisällä huomattavan suurikokoinen kirkas hehkulamppu, Airamin valmistama, teholtaan peräti 200 W. Airamilta saadun tiedon mukaan se on valmistettu 1950-luvulla.

Alun perin laitteessa on ollut Osramin valmistama ultraviolettilamppu, joten se on tarkoitettu alppiauringoksi. Tavallisella hehkulampulla varustettuna se on antanut vain erittäin kirkkaan ja kuuman valon. Onnistuimme löytämään kokoelmiin alkuperäisen ultraviolettilampun, joka näkyy kuvassa, samoin kuin alkuperäisen lampun pakkaus.

Alppiaurinkolamppu on kotikäyttöön tarkoitettu ultraviolettisädelamppu. Sitä on käytetty keinotekoisen rusketuksen hankkimiseen, se on siis eräänlainen solariumin esiaste. Ultraviolettisäteilyn vuoksi "alppiauringonottajan" on käytettävä erityisiä suojalaseja, jotta silmät eivät vahingoittuisi säteilystä. Alppiauringon käyttö on aloitettava hyvin lyhyinä jaksoina, jotta tottumaton iho ei palaisi säteistä. Jakson kestoa pidennettiin valohoidon edetessä päivittäin, ihon tottuessa ultraviolettivaloon.

Alppiaurinkolampun alkuperämaa on Saksa, jossa sitä on markkinoitu nimellä Höhensonne, laitteen englanninkielinen nimi on alpine sun, ruotsiksi käytetään nimitystä kvartslampa. Laitteen keksi fyysikko ja kemisti Richard Küch (1860-1915), joka toimi Heraeus-nimisen yrityksen palveluksessa Hanaussa. Keksintö patentoitiin vuonna 1904.

Toisen kuvan esine on Philips-valohoitolamppu, jolla on kaksi toimintoa, UV+IR eli ultravioletti ja infrapuna sekä pelkkä IR, infrapuna. Lahjoittaja kertoi saaneensa laitteen noin vuonna 1970. Laitteen sisäkannessa on ohje, jossa annetaan ajat, minkä verran UV- eli alppiaurinkotoimintoa käytettäessä kerrallaan saa valohoitoa ottaa. Ensin kahtena päivänä minuutti, kolmantena ja neljäntenä päivänä kaksi minuuttia, viidentenä päivänä kolme minuuttia jne.

Näin hoidon määrää lisätään vähitellen, kunnes maksimiaika 15 minuuttia saavutetaan viidennen viikon viidentenä päivänä. Laitteeseen kuuluu aikakello. Lisäksi ohjeessa muistutetaan silmien suojelemisesta mustilla suojuksilla, jotka laitetta hankittaessa olivat mukana. Ohje-etäisyys tämän lampun käytössä on 75 cm.

Tällaiset alppiauringoiksi nimitetyt laitteet olivat 1960-luvulla ja 1970-luvun alkupuolella muodikkaita ja sellainen hankittiin useimpiin koteihin. Sillä pyrittiin ruskettumaan tai ainakin ylläpitämään kesällä tai etelänmatkalla hankittua rusketusta. Myöhemmin laitteisiin ultraviolettivalon ohelle tulleen infrapunavalon käyttö painottui erityisesti kipujen ja särkyjen hoitoon.

Antti Metsänkylä