Romaninaisen puku

Kuukauden esine - Lokakuu 2007

Suomen kansallismuseon perusnäyttelyssä on esillä romaninaisen asu 1990-luvulta. Suomalainen romanipuku on ainutlaatuinen heimopuku, joka on kehittynyt nykyiselleen 1900-luvun aikana. Naisen asu on tärkeä osa romanien etnistä identiteettiä. Siihen kuuluvat nilkkapituinen musta samettihame alushameineen, pitkähihainen röijy, aluspaita, esiliina ja korut. Romanimiehen asu eroaa valtaväestön vaatetuksesta huomattavasti vähemmän: miehet käyttävät yleensä pitkähihaista valkoista kauluspaitaa, mustia suoria housuja ja tummaa takkia.

Romanien pukeutumisesta Suomessa ennen 1900-lukua on niukasti tietoa. Näyttää kuitenkin siltä, ettei mustalaiskansa tuolloinkaan pukeutunut täysin valtaväestön tyyliin. Näyttävyys, kirkkaat värit ja hienot materiaalit ovat herättäneet huomiota. 1900-luvun alussa alkoi kehitys kohti entistä omaleimaisempaa tyyliä. Pitkä hame, röijy ja esiliina olivat 1800-luvulla tavallisia naisten pukimia Suomessa, mutta kun valtaväestö siirtyi uusiin malleihin, romanit pitivät entiset asun osat.

1920- ja 1930-luvuilla niissä alettiin käyttää entistä hienompia kankaita. Romanipuku ottaa vaikutteita yleisestä muodista mm. värisävyjen valinnassa, mutta ennen kaikkea romaneilla on oma muotinsa, joka elää jatkuvasti. Vuosikymmenten aikana hameen kangasmäärä on kasvanut, esiliinan ja röijyn pitsien ja röyhelöiden määrä lisääntynyt ja kankaat tulleet koko ajan näyttävämmiksi. Puvun kehitykseen on vaikuttanut mm. elintason parantuminen.

Romanipukua aletaan tavallisesti käyttää 14-24 vuoden iässä. Pukeutumiseen vaikuttavat romanien käsitykset siveydestä, vanhempien kunnioittamisesta ja puhtaudesta. Naisen ei ole välttämätöntä pukeutua romanipukuun, mutta jos hän ottaa sen käyttöön, sitä on käytettävä aina ainakin vanhempien romanien läsnä ollessa. Asu on peittävä: se kätkee vartalon muodot, käsivarret ja sääret. Vaikka nainen ei käytä varsinaista romanipukua, hänen toivotaan pukeutuvan käsivarret ja sääret peittävään asuun. Romanipuvussa on esiinnyttävä arvokkaasti ja vaatteiden on aina oltava puhtaat ja siistit.

Hameessa on nykyisin noin kymmenen metriä samettia. Sametti ilmestyi 1910-luvulla kapeana kaitaleena hameen helmassa ja 1920-luvulla se oli noussut jo polveen. Siitä sen osuus on vuosi vuodelta kasvanut siten, että nykyisin osa, jota yhä kutsutaan varsinaiseksi hamekankaaksi, on vain reilun kymmenen sentin levyinen kaitale vyötärökaitaleen alapuolella. Se on hienoa kangasta, esim. brokadia, mutta peittyy lähes kokonaan röijyn helman alle. Tämän näyttelyssä olevan hameen hamekankaassa on koristeena paljetteja. Laaja samettihame on painava ja siksi sen alla alettiin 1990-luvulla käyttää kankaasta tehtyä pönkkää, joka asettaan vyötärön alapuolelle nostamaan hameen painoa pois iholta. Pönkkä on varsinkin nuorten naisten suosiossa.

Röijy ja esiliina valmistetaan näyttävistä kankaista ja koristellaan runsain pitsein ja röyhelöin. Nykyisin röijy ja esiliina ovat usein samasta kankaasta. Tapa on alkanut 1990-luvulla, samaan aikaan kun esiliinan käyttö arkiasussa alkoi vähentyä. Juhlissa esiliinaa kuitenkin edelleen käytetään. Kotitöitä varten puolestaan on erikseen talousesiliina.

Röijy on pitkähihainen, siinä on yleensä leveä kaulus ja vyötärön alapuolella lieve. Hihat ovat hyvin väljät. Röijyjen röyhelöt ja pitsit ovat lisääntyneet vuosien varrella. Tehdasvalmisteiset valkoiset pitsit korvasivat 1960-luvulla aiemmin käytetyt virkatut pitsit. Pitsejä on yleensä kauluksen ja keskietuhalkion reunassa ja helmassa, joskus myös hihan päällä. Lisäksi pitsireunainen röyhelö voi olla olalta keskieteen kulkevana kaarena sekä takana vyötärösauman päälle ommeltuna.

Kankaita hankitaan usein ulkomailta, kuten tässä tapauksessa Dubaista. Tämän juhlaröijyn sinipohjaisessa keinosilkkikankaassa on paljeteista muodostuvia kuvioita. Paljettikankaat tulivat muotiin 1980-luvulla. Väritykseltään röijy on tyypillinen 1990-luvulle, jolloin muodissa olivat sininen ja valkoinen väri sekä kulta ja hopea. Nykyisin röijyissä on paljon tummempi väriskaala.

Myös korut, erityisesti korvakorut, ovat oleellinen osa romanipukua. Menneinä aikoina korut olivat sijoitus, jossa perheen varallisuus kulki helposti mukana ja jota voitiin vaihtaa tai myydä tarvittaessa. Romaneilla on ollut omat perinteiset mallinsa, joita tietyt kultasepät ovat valmistaneet heitä varten. Näissä korvarenkaissa on puikolla varustettu kehärengas ja kiviupotuksia. Suurissa kultaisissa korvarenkaissa tarvitaan painoa tasaamassa korvan päältä kulkeva tukiketju.

Aikaisemmin romaninaiset käyttivät sekä päähuiveja, hartiahuiveja että isoja saaleja, mutta ne ovat jääneet viime vuosikymmenten aikana pois käytöstä, viimeisenä hartiahuivi. Jalkineina käytetään yleensä korkeakorkoisia mustia avokkaita.

Romanipuku on puettu nukelle, joka on valmistettu 1800-luvun lopulla Suomen kansallismuseon näyttelyä varten.

Pirkko Madetoja

Kirjallisuutta:

Grönfors Martti 1981. Suomen mustalaiskansa. WSOY, Helsinki.

Laukka Julia 2006. Suomalaisen romaninaisen puvun kehitys 1960-luvulta 2000-luvulle. Julkaisematon käsityötieteen pro gradu -työ. Helsingin yliopisto.

Markkanen Airi 2003. Luonnollisesti. Etnografinen tutkimus romaninaisten elämänkulusta. Joensuun yliopiston humanistisia julkaisuja n:o 33. Joensuun yliopisto.