Uistin Ruovedeltä ja kela Kymistä

Kalastus on ollut suomalaisille tärkeä elinkeino jo kivikaudelta alkaen. Kalastusta voidaan harjoittaa passiivisilla tai aktiivisilla pyyntimenetelmillä. Passiivisia menetelmiä ovat mm. katiskoilla, merroilla, rysillä ja verkoilla tapahtuva pyynti ja passiivinen koukuilla pyynti (pitkäsiima). Aktiivisia taas ovat mm. onkikalastus, iskukalastus esim. tuulastamalla ja saartokalastus nuotalla tai haavilla.

Aktiivinen pyyntimenetelmä on myös uistelu. Kuparista tai muusta metallista tehdyillä uistimilla on pyydystetty kalaa Suomessa melko varmasti jo rautakaudella. Ensimmäinen kirjallinen maininta pohjoisten kansojen harjoittamasta uistinpyynnistä on Olaus Magnukselta vuodelta 1555. Uistimen nimitys on johdettu teonsanasta uida. Uistimen vedessä välkkyvä kylki ja kalan uimista imitoiva liike houkuttelevat petokalat iskemään siihen kiinni. Uistinta on vedetty siimaan kiinnitettynä veneen perässä. Siima on pyöritetty puusta tehdylle kelalle, jossa on saattanut olla myös jonkinlainen lyhyt vapa.

Suomen kansallismuseon kokoelmissa on useita vanhoja uistimia, joista yksi on saatu Ruoveden Ruhalan kylän Sammaliston talosta 1900-luvun alussa. Sen tinasta taottuun laattamaiseen runkoon on niitattu raudasta tehty uistimen väkäsellinen koukku ja koukun varsi, johon puolestaan on kiinnitetty vapaasti pyörivä ns. napanuora. Koukun puoleiseen päähän on langalla kiinnitetty punaista verkaa. Uistimen paino on 68 grammaa ja kokonaispituus 17,3 senttiä. Uistinmallia kutsutaan latauistimeksi. Sillä on pyydetty lähinnä lohta, haukea ja madetta.

Uistimet tehtiin aikaisemmin pääasiassa itse. Viimeistään 1800-luvulta alkaen niitä valmistivat hopeasta myös kultasepät. Uistimien teollinen valmistus alkoi ulkomailla (mm. Ruotsi, Englanti) 1800-luvulla ja niitä tuotiin myös Suomeen. Suomessa uistimien teollisen tuotannon aloitti ensimmäisenä kajaanilainen Herman Renfors 1870-luvulla.

Toisessa kuvassa oleva uistimen puukela on Kymin Koskenkylästä. Siihen kaiverrettu vuosiluku 1800.

Risto Hakomäki