Käs'astia 1800-luvulta

Viime vuosisadan vaihteessa suomalaiset tekivät lukuisia tutkimus- ja keruumatkoja Raja-Karjalaan ja suomen sukuisten kansojen pariin. Näiden matkojen tarkoituksena oli kerätä ja tallentaa tietoa kansan elämästä sen kaikilta osa-alueilta: rakennuksista, esineistöstä, puvuista sekä suullisesta perinteestä.

Matkakuvaukset olivat toisinaan hyvinkin yksityiskohtaisia ja samalla myös tuolle ajalle tyypillistä kansallisromantiikkaa huokuvia. Ihannoitiin karjalaisten rikkaita koristemuotoja niin rakennuksissa kuin esineissäkin ja joita osin ajateltiin soveltaa Suomen rakennus- ja taideteollisuustyyliin.

Myös kansan tapoja havainnoitiin, mutta ei aina niin ihannoivaan sävyyn. Muun muassa professori Gösta Grotenfelt paheksui maalaisväestön heikkoa hygieniatasoa esimerkiksi näin:

"…matkustajan kärsivällisyys joutuu usein sangen kovalle koetukselle varsinkin niiden monien rikkomusten vuoksi, joita siellä tehdään puhtauden alkeellisimpiakin vaatimuksia vastaan…" Mutta toisinaan saattoi "tehdä oikeauskoisten (ortodoksien) keskuudessa myös hämmästyttäviä vastakkaiseenkin suuntaan käypiä havaintoja".

Grotenfelt viittaa perinteisen karjalaistuvan ovensuussa olevaan käsienpesuastiaan, joka roikkui lattialla olevan saavin päällä ja josta talonväki ulkotöistä tultuaan toimitti käsien pesun valuttamalla vettä käsilleen, jolloin vesi valui alla olevaan saaviin. Kädet kuivattiin vieressä roikkuvaan käsipyyhkeeseen, käs´paikkaan.

Grotenfelt toivoi tämän "erinomaisen hyödyllisen, vaikkakin omituisen" tavan leviävän maamme muihin osiin. Vuonna 1915 hän kirjoitti näin:

"Miten köyhä joku lieneekin, aina hän järjestää siten, että saadaan puhdasta, käyttämätöntä vettä pesulaitteeseen ja tämä seikka ei ole merkityksetön. Lika ja tartuntabakterit eivät siten siirry toisesta henkilöstä toiseen!"

Pari vuosikymmentä aiemmin arkkitehdit Yrjö Blomstedt ja Victor Sucksdorff tekivät puolestaan matkan Venäjän Karjalaan ja kuvasivat rakennuksia, esineistöä ja kansanelämää sekä piirroksin että valokuvin. He olivat myös kiinnittäneet huomionsa vastaavaan pesuastiaan.

"Heti oven suussa keikkuu naulassaan käs´ ashtie, joka on vaskesta, savesta tai köyhemmissä oloissa puusta tai tuohesta tehty vesikuppi. Tässä alati pidetään vettä käsien ja silmien pesemistä varten […..] Toisinaan on käs´astia asetettu kokonaan ulos ulkooven pielekseen, jotta heti ennen sisääntuloa voi puhdistaa kätensä. Karjalainen näet rakastaa puhtautta."

Grotenfeltin ja Blomstedtin tekstit täytyy nähdä aikaansa sidottuina kuvauksina. Eri kulttuuripiiristä saapuvat näkevät kyseisen astian ääressä tapahtuvat toiminnat ensisijaisesti puhtauteen liittyvinä toimina, kun taas paikalliselle, ortodoksiselle väestölle käsienpesurituaalit sisältävät ensisijassa uskonnollisia merkityksiä.

Käsienpesun tuli tapahtua oikeaoppisesti sääntöjä noudattaen ja jos niitä rikkoi, tuli reähkä, toisin sanoen tehtiin jotain luvatonta, syntiä. Valokuvaaja ja kirjailija I. K. Inha kertoo Vienan karjalaisista uskomuksista seuraavasti:

"Kun tuodaan vettä korvolla, niin sitä on pantava vähän käsiastiaan, ennen kuin sitä muuhun käytetään. Muutoin tulee reähkä." "Käsiään pestessä ei saa räiskäyttämällä poistaa niistä vettä; siitäkin tulee reähkä." Luvattomaksi teoksi katsottiin myös, jos jätti vesikauhan yöksi saaviin. Uskottiin myös että "reähkä tulee saunasta tullessa, ellei tuvassa pese kasvoja ja käsiä uudelleen ja samalla siunaa itseänsä."

Tähän liittynee myös vanha vienalainen häätapa, että morsian (antilas) tullessaan kylystä eli saunasta vielä peseytyy käs'astiasta, johon antilaan veli vettä kaataa. Tapa kuuluu osana moniosaista häärituaalia, jossa morsian luopuu suvusta ja perheestään siirtyessään tulevan puolisonsa perhepiiriin. Veden tuominen tupaan ja käsiastian täyttäminen oli nuoren miniän eli neväskän tehtävä. Kun vesi oli kaadettu käs'astiaan, se siunattiin. Ortodoksisessa perinteessä siunattiin kaikki ihmiselle tärkeät asiat, vesi mukaan lukien. Kädet tuli myös pestä ennen kuin ristittiin silmät eli tehtiin ristinmerkki pyhäinkuvaa päin, joka sijaitsi pirtin oven suusta katsoen vastapäisessä nurkassa. Myös vieraan saapuessa taloon, oli ensimmäinen tehtävä pestä kädet, ristiä sitten silmät ja vasta sen jälkeen tervehtiä isäntäväkeä. Käsienpesulla oli sekä puhdistava että symbolinen merkitys. Vaikka käs'astian käyttö on ollut tavallista juuri ortodoksien keskuudessa, ei ole sanottu, ettei esinetyyppi olisi levinnyt myös "vääräuskoisten" keskuuteen. On myös todettava, että vaikka käsienpesu liittyykin uskonnollisiin rituaaleihin, on huomioitava myös se, että eri alueilla, eri kyläkunnissa ja perheissä ovat tavat olleet erilaisia. Myös uskonnollisuuden aste on vaihdellut.

Oheinen punasavesta valmistettu käs'astia on saatu Suomen kansallismuseon kokoelmiin vuonna 1930. Sen on ilmeisesti valmistanut kyyröläläinen savenvalaja Pekka Uschanoff. Kyyrölä oli yksi luovutetun Karjalan kunnista, joka on tullut tunnetuksi etenkin savikäsiteollisuudestaan. Uscahnoffien suku oli yksi Kyyrölässä vaikuttaneista savenvalajasuvuista, joka jatkoi Karjalan luovuttamisen jälkeen saviastioiden valmistusta Hämeenlinnan seudulla.

Tämän käsienpesuastian mallin arvellaan olevan peräisin noin 1850-luvulta. Se on korkeudeltaan 15 cm ja leveys noin 30 cm mitattuna nokasta nokkaan. Käsiastia roikkui nyöristä, joka oli kiinnitetty astian molemmissa sivuissa oleviin kannattimiin ja astiaa heiluttelemalla vesi valui kämmenille. Kyseistä astiaa on nimitetty myös hanikkaniekaksi, toroniekaksi tai venäjänkielellä rukomoinikiksi.

Tämän käs'astian lisäksi Suomen kansallismuseolla on kattava kokoelma muuta kyyröläläistä keramiikkaa, enimmäkseen kuitenkin Uschanoffien Hämeenlinnan aikaista tuotantoa.

Anna-Reetta Rikala

Kirjallisuutta:

Blomstedt Yrjö 1901. Karjalaisia rakennuksia ja koristemuotoja keskisestä Venäjän Karjalasta. Helsinki.

Grotenfelt Gösta 1915. Rajakarjalaiset "käsiastiat" ja "käsipaikat". Helsinki.

Inha I. K. 1911. Kalevalan laulumailta. Helsinki.

Sauri Eero 1961. Savikäsiteollisuudesta Suomessa. Helsingin yliopisto, kansatieteen proseminaarityö.