Pienoislipasto nukelle, lapselle, kauppiaalle vai kisällille?

Régence-tyylinen pienoislipasto muistuttaa ulkoasultaan - jalkojen puuttumista lukuun ottamatta - täysmittaisia kirjoituslipastoja. Kirjoitustason takana on tavanomaiseen tapaan useita lokeroita ja laatikoita, ja lipaston alaosassa on kaksi leveää vetolaatikkoa. Régence-tyyli on suoraviivaisempaa ja keveämpää kuin barokki ja vaikutti Suomessa noin 1720-1750 eli myöhäisbarokin aikana.

Pienoislipaston nykyisin puuttuvat metallihelat ovat olleet jäljistä päätellen myöhäisbarokki-tyyliset, ja lipaston alimmaisin vihreä väri ajoittaa sen 1700-luvun puoliväliin. Lipaston korkeus on 43 cm, leveys 43 cm ja syvyys 20 cm. Antiikkiliikkeestä Turusta vuonna 1938 ostettu lipasto on kuulunut Stålhandske-suvulle, mutta tarkempia tietoja sen alkuperästä ei ole. Lipastossa oli Kansallismuseoon saataessa useita värikerroksia: uloimpana valkoinen, sen alla vaaleanharmaa, ruskea ja vihreä väri. Alkuperäinen sinertävän vihreä värikerros on otettu esiin ulkopinnassa, mutta sisäpuolella on edelleen myöhäisempi vaaleansininen väri.

Vastaavia pienoislipastoja tunnetaan useita erityisesti 1700-luvulta ja 1800-luvun alusta. Niille on tyypillistä se, että ne on valmistettu ammattitaitoisesti ja huolellisesti. Suomen lisäksi myös muista Pohjoismaista tunnetaan pienoislipastoja, mutta ei muita samassa mittakaavassa tehtyjä huonekalutyyppejä kuten pöytiä tai esim. tuoleja, kuten Englannista tai muualta Euroopasta.

Mikä on pienoislipastojen alkuperäinen käyttötarkoitus? Yleisiä oletuksia ovat olleet käyttö leikkikaluna tai korulippaana. Ainakin niissä harvoissa tapauksissa, joissa esim. korujen säilytystä voidaan pitää todennäköisenä, kyse on kuitenkin myöhäisestä käytöstä. Nuken huonekalu-oletusta vastaan puhuu muiden samassa mittakaavassa tehtyjen huonekalujen puuttuminen. Esim. vinokantisen kirjoituslipaston kohdalla sen mittasuhteet tekevät sen käytön lastenhuonekaluna mahdottomaksi.

Kaksi todennäköistä teoriaa pienoislipastojen käyttötarkoitukseksi ovat kisällinäyte ja mallikappale. Huonekalupuuseppien kisälleiltä ei vaadittu samanlaista työnäytettä kuin mestareilta, vaan heille riitti säädetyn oppiajan ja kisällinvaelluksen suorittaminen. Kisällinäytteitä tiedetään kuitenkin tehdyn satunnaisesti 1700-luvun puolivälistä lähtien. Se oli yleensä mestarinäytettä yksinkertaisempi, ja esim. muurarimestarien ammattikunnassa nimenomaan pienoismallin valmistaminen kelpasi teknisen valmiuden osoittamiseksi.

Toisen teorian mukaan pienoislipastoja olisivat käyttäneet huonekalupuusepät tai huonekalukauppiaat mallikappaleina markkinoinnissa. Rinnakkaisilmiöitä (pienet nuket pukumuodin esittelyssä) ja vastaavia tapauksia muualta Euroopasta on löydettävissä, mutta todennäköisesti yhtä ainoaa oikeaa vastausta kysymykseen ei ole.

Suomen kansallismuseossa on esitellyn lisäksi neljä muuta pienoislipastoa. Yksi niistä on tyypillinen rokokoolipasto, "mahapiironki", mutta sen vaiheista ei ole tietoja. Lipaston pinta on maalattu ruutuvanerointia ja valkoista marmorilevyä jäljitteleväksi, mikä voisi sopia mallikappale-teoriaan, jossa huonekalun ulkonäkö on keskeinen. Pohjanmaalta on peräisin vinokantinen kirjoituslipasto, johon on maalattu vuosiluku 1797 ja nimikirjaimet F:C:S: Nimikirjaimet tarkoittanevat omistajaa, sillä niitä ei ole pystytty yhdistämään kehenkään Pohjanmaalla toimineeseen käsityöläismaalariin.

Samoin vuodelta 1797 on peräisin hyvin yksinkertainen, suoralinjainen lipasto Bergmanin kokoelmassa. Yhden laatikon pohjaan on vuosiluvun lisäksi kirjoitettu nimikirjaimet J.B.F. (I.B.F.). Myöhäisin Kansallismuseon pienoislipastoista on 1800-luvun alussa valmistettu, lähinnä myöhäiskustavilainen lipasto. Sen on tehnyt Carl Fredrik Forselius, ja siihen sopii parhaiten myös kisällinäyte-teoria, sillä lipaston laatikoissa ei ole esimerkiksi vetimiä tai avaimenreikiä. Näin ollen puuosien valmistaminen on ollut tässä tapauksessa pääasia. Forselius oli opissa turkulaisen puuseppämestarin Sigfrid Sederqvistin verstaassa 1804-1807 ja mestarina Turussa vuodesta 1812 kuolemaansa vuonna 1847 saakka. Ruotsissa vastaavia pienoislipastoja on Kulturen-ulkomuseossa Lundissa ja Norjassa Gamle Bergen- ja Vestlandske Kunstindustrimuseum-museoissa.

Suomesta on tieto myös kahdesta muusta pienoislipastosta. Ateneumissa 1942 järjestetyssä näyttelyssä oli mukana poikkeuksellinen, runsaalla maalauskoristelulla koristeltu, lähinnä italialaiset huonekalut mieleen tuova rokokoolipasto. Toinen lipasto oli tyypillinen rokokoopiironki, jossa oli taitavasti tehty ruutuvanerointi, rokokootyyliset metalliset vetimet ja helat. Viime mainittu on viety ulkomaille vuonna 1981.

Jouni Kuurne