Satula 1600-luvulta

Kuukauden esine - Kesäkuu 2011

Kuningatar Kristiina (1626-1689) peri Ruotsin valtaistuimen 6-vuotiaana isänsä, Kustaa II Aadolfin kaaduttua Lützenissä 1632. Vuonna 1654 kuningatar järkytti ja suututti alamaisensa ja luterilaisen Euroopan luopumalla isänmaastaan ja uskonnostaan. Kristiina kääntyi katoliseksi, luopui kruunusta ja muutti Roomaan. Vielä tuohon aikaan katolisen uskon harjoittaminen oli Ruotsissa kiellettyä kuolemanrangaistuksen uhalla.

Vuonna 1833 Keisarillisen Aleksanterin-Yliopiston (nyk. Helsingin yliopiston) museoon lahjoitettiin satula, jonka kerrottiin kuuluneen kuningatar Kristiinalle. Koska kyse on miesten satulasta, ei ole luultavaa, että perimätieto pitäisi paikkansa.

Monipuolisesti lahjakas Kristiina sai määrätietoisen ja samalla miehisen koulutuksen hallitsijaksi. Hän oli monipuolinen taiteiden ja tieteiden suosija, jota naisten perinteiset tehtävät eivät kiinnostaneet. Loisteliasta hovia pitänyt hallitsija harrasti mielellään miekkailua, metsästystä ja ratsastusta. Kristiinan nähtiin ratsastavan miltei joka päivä, mutta naistensatulassa.

Kristiinan kruunajaisiin hankittiin 1647-1650 Ranskasta arvokkaista materiaaleista valmistettuja barokkityylisiä satuloita, 15 miesten- ja 5 naistensatulaa. Kansallismuseon satulan kuviointi vastaa pikemminkin renessanssi- kuin barokkityyliä, joten satula saattaa olla jo Kristiinan hallitsijakautta edeltävältä ajalta.

Se on miestensatula, ommeltu kohokuviolliseksi hopeapäällysteisillä langoilla, joista osa on kullattu. Istuinosa on samettia ja satulannuppi hopeoitu. Kyseessä on siis vanha ja arvokas satula, joka hyvinkin voi olla peräisin Ruotsin hovista, mutta kuningatar Kristiina sitä tuskin on käyttänyt. Tiedetään että Kristiinan varuskamarista annettiin satuloita lainaksi ja lahjaksi. Mahdollisesti Kansallismuseon satula perimätietoineen liittyy tällaiseen lahjoitukseen.

Satu Frondelius

Satula