Kemin maaseurakunnan vanha kirkko talvella

Kuukauden esine - Tammikuu 2014

Emilia Appelgrenin 1864 signeeratussa eli tekijän nimellä merkityssä maalauksessa Kemin maaseurakunnan vanha kirkko on sijoitettu aurinkoisen talvipäivän rientoja kuvaavan kohtauksen taustalle. Maaseurakunnan keskiaikainen kirkko, Pohjois-Suomen vanhin kirkko, oli käytössä 1780-luvulle asti, jolloin kirkkoa aiottiin laajentaa. Suunnitelmasta kuitenkin luovuttiin ja sen sijaan seurakuntaan rakennettiin uusi kivikirkko, joka valmistui vuonna 1799. Keskiaikaisen kirkon vuonna 1751 rakennettu tapuli purettiin vuonna 1795.

Pienikokoisen (22 x 30 cm), lähes miniatyyrimäisen laatukuvan leppoisa vilpittömyys ja satukirjamaisuus luo kuvaan tietynlaisen harmittomuuden tunnelman. Talvipäivän harrastuksia - hiihtoa - kuvaavana ja pikkuruisine ihmishahmoineen maalaus tuo laatukuvana myös kaukaisesti mieleen hollantilaisen taidemaalari Pieter Brueghelin lasten leikkejä kuvaavat maalaukset 1500-luvulta tai hänen talviaiheiset maisemansa - tai vaikkapa hollantilaisen taidemaalari Hendrick Avercampin jäisellä joella luistelevat ihmiset 1600-luvulta.

Myös Emilia Appelgrenin maisemassa on nähtävissä samantapaista alankomaalaista, välitöntä yksinkertaisuutta. Brueghelin teosten taustalla yleensä oleva kirjallisuuteen, usein sananlaskuihin perustuva ajatus, moralisoiva "sanoma" on tälle kuvalle kuitenkin vieras - Appelgrenin maalauksessa viesti voisi olla yksinkertaisesti "arkipäivän iloista nauttiminen" - kylmyyttä vastaan huiviinsa kietoutunut tyttö tosin tuskin nauttii pakkasesta.

Emilia Kristina Appelgren syntyi Pudasjärvellä 1840 ja kuoli vuonna 1935. Hän oli Kemin lääninrovastin Gustav Wilhelm Appelgrenin ja Carolina Matilda Heickellin tytär; hänen veljensä oli professori, valtionarkeologi Hj. Appelgren-Kivalo. Emilia Appelgren opiskeli piirustusta ja maalausta Tukholmassa 1858-1862, aluksi silloisessa taideteollisuuskoulussa (Slöjdskolan) opettajinaan mm. taidemaalarit Tore Billing ja Alfred Wahlberg. Hänen töitään oli esillä Suomen Taideyhdistyksen näyttelyssä vuosina 1864, 1867 ja 1872.

Suomen kansallismuseon kokoelmiin kuuluu laaja kokoelma maalauksia, jonka yksi keskeinen ryhmä ovat näkymiä eri puolelta Suomea esittävät vanhat maisemamaalaukset. Tällaiset topografiset kuvat kertovat maamme muuttuneesta ulkonäöstä ajalta ennen valokuvausmenetelmien keksimistä tai valokuvauksen varhaisvaiheiden aikakaudella.

Taideteos voi olla naivistinen tai taiteellisesti vaatimatonkin, ja silti sisältää runsaasti mielenkiintoista informaatiota. Kemin maaseurakunnan kirkkoa esittävä maisema välittää eloisan kuvan ikiaikaisesta kirkosta ihmisten arkipäiväisen elämän keskellä.

Kemin maaseurakunnan vanhaa kirkkoa esittäviä maalauksia Emilia Appelgren on tehnyt oheisen taulun lisäksi kaksi eri versiota. Suomen kansallismuseoon maalaus on lahjoitettu vuonna 1957.

Jouni Kuurne

Kemin maaseurakunnan vanha kirkko talvella.