Lentävä suomalainen - Paavo Nurmi -mitali vuodelta 1925

Taiteilijan omasta aloitteestaan tekemät mitalit tunnetaan hyvin mitalitaiteen historiassa. Renessanssimestarit muovailivat muotokuvamitaleita, paitsi tilauksesta, myös lahjaksi arvossa pitämilleen merkkihenkilöille. Oman lajinsa muodostavat erilaiset ajankohtaisiin tapahtumiin kantaa ottavat, usein satiiriset ja poliittiset mitalit ja pienet jetonit, joita valmistettiin ja myytiin ympäri Eurooppaa aikoina, jolloin tiedonvälitys oli nykyistä hitaampaa. Kuvanveistäjät kiinnostuivat mitalitaiteesta 1800-luvulla kaiverrustekniikan kehityttyä niin, että lyötyjen mitaleiden mallit saattoi muovailla lopullista suurempaan kokoon.

Monet heistä innostuivat tekemään myös valettuja muotokuvamedaljonkeja, joiden aiheena olivat historian sekä oman ajan suurmiehet. Nykymaailmassa tätä perinnettä ovat jatkaneet vapaa-aiheiset, yleensä valetut mitalit, joita taiteilijat toteuttavat omalla kustannuksellaan vailla varmuutta siitä, meneekö mitali kaupaksi. Valettu mitali on kuitenkin huomattavasti pienempi taloudellinen riski kuin lyöty mitali. Mitalin lyömisessä välttämättömien leimasimien valmistaminen on melkoinen investointi, joka yleensä edellyttää lujaa uskoa hankkeen kannattavuuteen joko taiteilijalta itseltään tai suopealta sijoittajalta.

Emil Wikström (1864-1942), ensimmäinen mitalitaiteeseen perehtynyt kuvanveistäjämme toteutti 1920-luvulla kaksi lyötyä mitalia omalla kustannuksellaan: toisen 1925 juoksija Paavo Nurmen (1897-1973), toisen 1926 kapellimestari ja säveltäjä Robert Kajanuksen (1856-1933) kunniaksi. Muutoin hänen mitalituotantonsa koostuu lähes yksinomaan tilaustyönä tehdyistä mitaleista. Hän muovaili mitaleita aluksi satunnaisesti, kunnes ura mitalitaiteilijana lähti käyntiin toden teolla 1920-luvulla. Suurten julkisten muistomerkkien kilpailuvoitot ja tilaukset alkoivat tuolloin yhä useammin osua nuoremmalle kuvanveistäjäpolvelle, joten muotokuvataide, erityisesti hautamuistomerkeissä ja mitaleissa, valikoitui hänen omimmaksi alakseen ainakin osittain käytännön syistä.

Näillä kahdella mitalihankkeilla ei ollut julkisia taustavoimia, mutta muutamat 1914 perustetun Suomen Numismaattisen Yhdistyksen aktiivijäsenet osallistuivat Nurmi-mitalin myynninedistämiseen ja toimivat aloitteentekijöinä sekä käytännön apuna Kajanus-mitalin tuottamisessa. Taloudellinen riski oli kummassakin tapauksessa taiteilijalla. On mahdollista, että Wikström oli päättänyt kokeilla, olisiko omalla kustannuksella toteutettu mitali taiteilijalle tilaustyötä tuottoisampi. Taiteilijalla on luonnollisesti myös suurempi vapaus, kun tilaaja ei ole puuttumassa mitalin suunnitteluun omine toiveineen ja vaatimuksineen. Toisaalta taloudellisen epäonnistumisen riski on suuri, ellei taiteilija ota riittävästi huomioon kohdeyleisön odotuksia.

Ajatus Nurmi-mitalin tekemisestä on todennäköisesti herännyt vuoden 1925 puolella, ja mitali valmistui 1926. Paavo Nurmi oli voittanut Pariisin olympialaisissa 1924 peräti kuusi kultamitalia, ja voittokulku oli jatkunut keväällä 1925 Yhdysvalloissa järjestetyllä kilpailukiertueella (Nurmi voitti 55 kilpailusta 51 ja sijoittui toiselle sijalle kolmasti). Nurmen nimi oli siis äärimmäisen tunnettu, paitsi kotimaassa, myös ulkomailla. Ulkomaista yleisöä on mahdollisesti ajateltu jo mitalin teksteissä. Sanat SUOMI FINLANDE sisältyvät sekä etusivun teksteihin että taiteilijan signeeraukseen. Takasivulla juoksija jättää jälkeensä vauhtiviivat, jotka muodostuvat saavutetuista ennätyksistä sekä niiden suorituspaikoista - teot puhukoot puolestaan.

Yhtenä mahdollisena pontimena Wikströmin mitalihankkeelle on voinut olla Wäinö Aaltosen (1894-1966) muovailema juoksevaa Paavo Nurmea esittävä veistos, joka oli valmistunut syksyllä 1925. Teoksen oli tilannut Suomen valtio, ja Aaltonen oli valittu tekijäksi nuorista kuvanveistäjistä lahjakkaimpana. Aaltonen kuului juuri siihen uuteen nousevaan kuvanveistäjäsukupolveen, joka vähitellen syrjäytti Emil Wikströmin ja tämän aikalaiset julkisten kuvanveistotöiden toteuttajina. Vanhempi mestari on ehkä halunnut näyttää taitonsa ikuistamalla juoksijasuuruuden mitaliin.

Nurmi juoksee mitalin vauhdikkaalla takasivulla suurin piirtein samassa asennossa kuin Aaltosen veistos, mutta sillä erotuksella, että juoksuaskel osuu maahan tukevasti kantapää edellä, kun veistoksessa on tavoiteltu kepeää lennokkuutta varvasaskelella. Tämä yksityiskohta saa aikaan huomattavan eron liikkeen dynamiikassa: Wikströmin Nurmi tekee dynaamisen ja voimakkaan eteenpäin menon vaikutelman, kun taas Aaltosen Nurmi vaikuttaa keventävän askeltaan ja hidastavan vauhtiaan maaliin päästyään.

Mitalissa Nurmi on kuvattu vaatteet yllään - Aaltosen alaston Nurmi oli herättänyt yleisössä hämmennystä (huolimatta tämän tunnetuista naturistisista harrastuksista). Kansallissankarin kuvaaminen taiteen keinoin saa helposti symbolista merkitystä, eivätkä nationalistiset ja rotuteorioihin liittyvät seikat ole sen suhteen vähäisimpiä. Mitalissa tämä näkyy ehkä selvimmin etusivun varsin ihannoidusti esitetyssä muotokuvassa. Kasvonpiirteiden kulmikkuutta ja urheilijan kärsimyksen leimaamaa ilmettä on merkittävästi pehmennetty.

Paavo Nurmi -mitali onnistui taloudellisena hankkeena vähintäänkin kohtuullisesti, mutta pian sen jälkeen toteutettu Robert Kajanus -mitali ei syntynyt yhtä onnellisten tähtien alla. Kajanus täytti 70 vuotta joulukuussa 1926, mutta mitali saatiin jakeluun vasta keväällä 1927. Sen myynti tyrehtyi varsin nopeasti, ja taiteilija sai kantaakseen liian optimististen myyntiodotusten seuraukset. Hänen taiteilijapalkkiokseen jäi 726,95 markkaa (nykyrahassa runsaat 220 euroa) sekä myymättä jääneet 108 pronssista ja 5 hopeista mitalia.

Outi Järvinen