Taskukirja - setelikirja - lompakko

Silkkiset muistolahjat ja ystävyydenosoitukset läheisille

Ensimmäiset todelliset pankkisetelit Euroopassa painettiin Ruotsissa 1661, mutta vasta 1700-luvun alussa setelien käsittely yleistyi parempiosaisen herrasväen keskuudessa. Ennen seteleiden ilmestymistä ei luonnollisestikaan ollut tarvetta setelilompakoille. Taskukirja ja setelikirja ovat varhaisempia nimityksiä esineelle, jota 1800-luvulta lähtien on kutsuttu lompakoksi.

Ian Wiséhn toteaa kirjan Börsar och plånböcker av siden esipuheessa, että raha liittyy perinteisesti miehiseen maalimaan: miehet päättivät valmistaa rahaa, piirsivät luonnoksia ja valmistivat rahaa. Miehet myös valvoivat rahan käyttöä. Lienee tyypillistä, että nainen astui kuvaan vasta, kun piti käytännössä muotoilla jotain, mikä saattoi sisältää rahaa. Naiset tekivät lompakoita, vaikka heillä itsellään ei ollut edes oikeutta kontrolloida omia rahojaan. Ahkeruudella ja taidolla valmistetut 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun silkkilompakot oli tarkoitettu sulhaslahjoiksi tai rakkaudentäyteisiksi lahjoiksi perheenjäsenille.

Lompakot syntyivät kartanoissa ja yläluokan piirissä. Ne olivat ennen kaikkea miesten asuste ja soveltuivat jo muodoltaankin paremmin miesten pukuun kuin naisten. Yleisin materiaali on silkkisatiini (atlas) ja vuorissa jokin muu silkkikangas kuten tafti. Usein reunoja kiertää nyplätty metallilankapitsi, silkkinyöri tai silkkinauha. Vahvikkeena on yleensä paperia tai pahvia, joskus kevyt pehmustus. Koristelussa käytettiin silkkilankaa, laskostettua silkkinauhaa, paljetteja, hopea- ja kultanauhaa, metallispiraalia, hiuksia tai maalausta. Materiaalikirjo on runsas ja haasteellinen erityisesti konservointia ajatellen.

Kirjonnan aiheista mainittakoon maisemakuvat, allegoriset esitykset, puhtaasti ornamentaaliset kirjailut, aseet, nimikirjaimet, vuosiluvut ja mietelauseet. Kristillinen ja heraldinen symboliikka liittyvät läheisesti kartano- ja pappilamiljööseen. Tapana oli myös maalata sisäpuolelle setelin kuva - ehkä toivottamaan omistajalle runsasta sisältöä lompakkoon. Suuritöiset, kädentaitoja vaativat silkkilompakot oli tarkoitettu juhlavampaan käyttöön, arkena kelpasivat hyvin nahkaiset tai jostakin vaatimattomammasta materiaalista valmistetut.

Tärkeä naisellinen hyve oli olla ahkera käsistään. Tytöt alkoivat harjoittelun varhain, parhaimmillaan jo 4- tai 5-vuotiaina, ja aikaa myöten sinnikkyys palkittiin - viimeistään naimaiän lähestyessä. Niin seuraelämän taitoja kuin vaativampia käsityötaitojakin käytiin hankkimassa aina Tukholman pensionaateissa asti. Tarkasti tyttärensä opintoja seurannut Haapaniemen sotakoulun johtaja Samuel Möller tiedustelikin kirjeessään tyttäreltään Eva Sofielta, oliko tämä aivan itse ommellut sekä taskukirjan että tulenvarjostimen, ja lisäsi vahvistukseksi, että myös äiti halusi tietää totuuden.

Vielä 1800-luvun alkupuolella käsityötaito saattoi koitua monen ahdinkoon joutuneen säätyläisnaisen pelastukseksi. Ompeluvälineistä tärkein oli neula, jota säilytettiin neulakotelossa, lisäksi tarvittiin ompelukehys, lankavahaa, sormustin ja keränpohjia, joiden ympärille erittäin ohuet kirjontalangat kerittiin.

Suomen kansallismuseon kokoelmissa on toista sataa silkkilompakkoa, joista suurin osa ajoittuu 1700-luvun jälkimmäiselle puoliskolle. Aluksi suosittiin vapaata, kankaan kudontatekniikasta riippumatonta silkkikirjontaa, jossa kuviot ommeltiin yksiväriselle pohjalle häive-, varsi-, laaka- ja solmupistoin. Vähitellen 1800-luvun kuluessa ristipisto-, helmi- ja petit point -kirjonta mallipiirustuksineen syrjäyttivät silkillä silkille -ompelun. Varhaisin lompakko on ajoitettu 1700-luvun ensimmäiselle puoliskolle. Väkevästi tyylitellyn kiinalaisvaikutteisen kirjailunsa puolesta se poikkeaa vuosisadan lopun lompakoista melkoisesti.

Siinä valkoinen silkkisatiini on täytetty näyttävillä kukka-aiheilla, samantyylisillä kuin aikakauden villalle kirjotuissa tuolinpäällisissä käytettiin. Metallilangalla on ruutukuosiin toteutettu suurten kukkien keskustat. Sisäpuolen peilimonogrammi ICR kruunuineen ja enkeli ovat myös metallikirjontaa. Usein lompakossa säilytettiin setelien lisäksi kirjeitä. Tässä lompakossa oleva paperilappu kertoo lompakon kuuluneen jollekin Horn-suvun jäsenelle Haapaniemen kivikartanossa Kiskossa.

Raatimies Rahmin lompakko vuodelta 1793

Kuukauden esineeksi valittu lompakko puolestaan edustaa kustavilaisen ajan sirostelevaa uusklassista kirjontaa. Se on kuulunut kokkolalaiselle kauppiaalle ja raatimiehelle Carl Fredrik Rahmille. Kokkola sai tapulikaupunkioikeudet 1765, ja siitä alkoi kaupungin nousu yhdeksi Pohjanlahden tärkeimmistä kauppakaupungeista. Menestyksen taustalla oli muutamia merkittäviä kauppahuoneita, kuten Roosin, Donnerin, Rahmin ja Kyntzellin, jotka vaikuttivat kaupungin talouselämässä usean sukupolven ajan.

Carl Fredrik Johanneksenpoika Rahm (1773-1816) ja Anna Maria Andersintytär Kyntzell (1774-1811) vihittiin 1794. Todennäköisesti sulhaslahjaksi ommeltu suorakaiteinen taitettava lompakko on vaaleanpunaista silkkisatiinia, samoin sisäpuoli, vuori vaaleanpunaista silkkiä. Sisällä on neljä lokeroa. Reunoja kiertää hopeanvärinen metallipitsinauha. Taidokkaat kirjailut on tehty erivärisin silkkinauhoin, metallilangoin, -nauhoin, -spiraalein (pyörtein) ja paljetein. Lisäksi on ommeltu osia silkkilangoilla ketjupistoin. Sisäpuolella on keskellä kukkaoksien somistamat medaljongit, joista toisessa on nimikirjaimet CFR ja toisessa vuosiluku 1793.

Vuosiluvusta päätellen lompakon on valmistanut Anna sulhaselleen mahdollisesti tämän 20-vuotispäivälahjaksi. Mitään erityisiä tunteenilmauksia tiettyjen symbolien avulla ei tekijä ole käyttänyt, vaan itse kaunis käsityö puhtaasti ornamentaalisine eli koristekirjailuineen saa puhua puolestaan. Tuleekin mieleen, että ehkäpä tässä liitossa oli ainakin aluksi kysymys pikemminkin kahden merkittävän kauppiassuvun voimien yhdistämisestä kuin palavasta rakkaudesta. Anna kuoli 37-vuotiaana joulukuussa 1811 synnytettyään paria viikkoa aiemmin viimeisen lapsensa, Carl puolestaan ehti vielä avioitua uudestaan.

Outi Flander

Kirjallisuutta:

Wiséhn Eva 2006. Börsar och plånböcker av siden. "Sniljeband och silketråd, flittror och kantiljer". Kungl. Myntkabinettets katalog nr 46. Fagernes, Norge.