Kuukauden esine - Marraskuu 2015

Elis Kaupin pitkäjänteinen työ suomalaisen modernin korun pelkistäjänä

Suomalaiselle taideteollisuudelle 1950-luku oli kulta-aikaa, erityisesti lasisuunnittelijat niittivät maailmanmainetta. Taidekäsityöllä on perinteisesti ollut maassamme vahva asema teollisen muotoilun rinnalla. Näistä taideteollisen kentän toiminnallisista ja ilmaisullisista ääripäistä käsityön merkitys asteittain väheni arjessa 1900-luvun kuluessa, mutta taiteen puolella sille muodostui rikas kenttä niin tekstiilin, keramiikan kuin lasinkin alueilla.

Korujen kohdalla kehitys oli hitaampaa. Galerie Artekissa 1958 ollut Bertel Gardbergin, Börje Rajalinin, Elis Kaupin ja Eero Rislakin yhteisnäyttely merkitsi korutaiteen varsinaista läpimurtoa. Nämä designkorun uranuurtajat etsivät kauneutta koristamattomasta, pelkistetystä pinnasta. Naturalismi kukkineen ja lehtineen sai väistyä.

Merkillepantavaa on, että korun tehtävä ei enää ollut ilmentää statusta, vaan pikemminkin olla osa kantajansa persoonallisuutta. Muodon vapautumista käytettiin hyväksi tosin pitkälti pysytellen geometrisyyden ja puhdaslinjaisuuden raameissa. Kolme viimeksi mainittua korusuunnittelijaa edustivat alusta alkaen uusia moderneja näkemyksiä, ja kaikki ovat vaikuttaneet toistensa suunnitteluun.

Turku oli Suomen kultasepäntyön keskus 1800-luvun puoliväliin asti, ja sillä oli merkittävä asema hopeaesineiden ja korujen tuotannossa aina 1900-luvun lopulle. Kaivertaja Elis Kaupin, kultaseppä Pekka Kivipuron ja kultaseppä Jorma Nurmen 1945 perustamalla Kupittaan Kulta Oy:llä oli tärkeä rooli uuden suomalaisen korun menestystarinassa. Elis Kauppi (1921-2004) toimi yrityksen taiteellisena johtajana ja erityisesti korumuotoilijana. Hän oli käynyt 1930-luvulla Turun piirustuskoulun, jatkanut saksalaissyntyisen taidekäsityöläisen Willy Baerin ohjauksessa ja lisäksi hankkinut kaivertajan taidot turkulaisessa Auran Kultaseppä Oy:ssä.

Hän oli niitä harvoja korutaiteilijoita, jotka pitkäjänteisesti pyrkivät kohti muodon vapauttamista jo 1940-luvun lopulta lähtien. Korut muuttuivat vähitellen abstraktimmiksi ja ornamentiikka tyylitellymmäksi. Eniten käyttämästään korukivestä, spektroliitista, Kauppi on todennut, ettei se sovi mihin muotoon tahansa, koska sen jokainen pinta ei loista ja että sen muodot sitovat suunnittelijan kädet. Hänen mukaansa alalla oli tärkeää löytää oma suuntaus, puhdas muoto, jossa metalli oli alistettu palvelemaan kiveä. Uusasiallisen näkemyksen mukaan jokaisen raaka-aineen oli saatava muoto, joka päästi oikeuksiinsa materiaalin oman kauneuden.

Uusi koru alkoi valloittaa kotimaan markkinoita sen jälkeen, kun Elis Kaupin muotoilemat spektroliittikorut palkittiin kultamitalilla Suurmessuilla 1955. ”Kanna korussasi kappale kauneinta Suomea”, otsikoi Kupittaan Kulta Oy mainoksensa Me naiset -lehdessä vuonna 1956. Lause kertoo, että luonnon merkitys taiteen innoittajana ei ollut edelleenkään kadonnut, vain ilmaisukeinot olivat uudet.

Pukeutumisasiat olivat ahkerasti esillä viisikymmenluvulla, ja naistenlehdet opastivat suomalaisnaisia oikeanlaisen pukeutumisen ja korujenkin käytön saloihin. Markkinoille alkoi tulvia huokeita pukukoruja, joita tehtiin mm. muovista, mikä tuolloin luonnollisesti huolestutti kultasepänalaa ja aitojen korujen puolestapuhujia.

Vaikka luonto oli paras aiheiden antaja - myös Kaupille - ei hänen mielestään sitäkään pidä liiaksi korostaa, sillä korumallistojen on synnyttävä tietyssä aikataulussa tiettyjä markkinoita varten. Liikemiehenä Kaupin tuli ottaa huomioon kysynnän ja tarjonnan suhde. Hän suunnitteli Kupittaan Kullan kaikki korut ja teki niistä mallikappaleet ennen kuin niitä alettiin valmistaa sarjoina. Hänellä oli hyvät tekniset valmiudet muovata esineet työn kestäessä sen sijaan, että olisi suunnitellut ne piirustuslaudalla.

Kauppi oli tuotteliaimpia korusuunnittelijoitamme, ja vaikka hänen korunsa ovat melko eritasoisia, vaikuttaa niissä kiven ja metallin suhde luontevalta. Hän ei siirtynyt käyttämään valutekniikkaa 1960-luvulla, kuten useat muut suomalaiset suunnittelijat. Hänen tuotannossaan suomalaisen designkorun kehittämisen kannalta ajanjakso 1955-1965 oli parasta aikaa. Tällöin syntyivät muun muassa uusasialliseen muotoon pohjautuvat geometriset korut.

Kotimaisen koruviennin katsotaan alkaneen toden teolla 1960, jolloin Kupittaan Kulta Oy oli mukana Suomen yhteisosastolla Frankfurtin messuilla. Kolmen vuosikymmenen ajan suomalaiset koruvalmistajat saivat runsaasti palstatilaa saksalaisissa ja sveitsiläisissä alan julkaisuissa. Heidän usein rohkeat kultakorunsa todistivat suomalaisesta tyylitajusta sekä muodon ja materiaalin yhteenliittymisestä. Kauppia pidetään modernin sarjatuotantokorun pioneerina.

Nuori korusuunnittelija Tapio Korpisaari oli vuonna 1970 sitä mieltä, että korun tehtävä on tuoda esiin ihmispersoonan ainutlaatuisuutta - eikä tämän tulisi olla ylellisyyttä. Koru täydentää kantajaansa. Se on jotain, jota tulee käyttää kuten arkipukua, työvaatteita, hiihtoasua, uimapukua tai iltapukua. Ei ole yleistä korua kuten ei ole yleispukuakaan. Tärkeintä on, että tuntee sen omakseen, todella ja ainutkertaisesti.

Monen ansiokkaan korumuotoilijamme merkitystä ei ole tunnistettu, eikä heidän tuotantoaan vielä ole järjestelmällisesti päätynyt museoihin. Keräilijät ovat kuitenkin jo heränneet, ja nettikauppa käy vilkkaana. Kansallismuseon korukokoelmaa on pyritty mahdollisuuksien mukaan täydentämään modernin korutaiteen syntyaikojen esineistöllä ja saamaan näin pidempi jänneväli suomalaisen kultasepäntyön esittelyyn. Vuonna 2013 hankittiin Kupittaan Kulta Oy:n valmistama kaulakoru vuodelta 1961.

Elis Kaupin suunnitteleman siron korun kiintopiste on viistehiottu savukvartsi, joka kiinnittyy ilmavasti ympäröivään, ei täysin pyöreään kultakehään. Riipus liikkuu vapaasti ohuessa kaularenkaassa. Kokonaisuus on asiallisen tyylikäs ja naisellinen. Siinä on myös tunnistettavissa Kaupille tyypillinen rengasaihe. Tässä korussa kiteytyvät kauniisti hänen suunnittelunsa keskeiset ajatukset samoin kuin taiteilijan herkkä ote metalliin. Turhaan ei häntä tunneta luontevan muotoilun mestarina. Kaupin mielikuvitusta on kiitetty hämmästyttävän rikkaaksi ja naisellista makua viehättäväksi ilman liiallista pikkusievää koristeellisuutta.

Korun inventaarionumero on KM 2013010:2. Se ei ole tällä hetkellä näytteillä.

Kansallismuseon Brilliant! -näyttelyssä voi 31. tammikuuta 2016 asti tutustua suomalaisen korutaiteen tuoreimpiin saavutuksiin. Siellä on katettuna valikoima monipuolisia herkkuja korujen ystäville.

Outi Flander

Kirjallisuutta:

Fagerström Raimo 2012. Perinteisestä kultasepäntyöstä korutaiteilijoihin. Teoksessa: Koru Suomessa. Toim. Marianne Aav (2009-2010). Designmuseo, Helsinki 2012, s. 94-192.

Itsenäisyyden ajan suomalainen koru. Toim. Vuokko Hosia 2014. Porvoo.

Korvenmaa Pekka 2009. Taide & teollisuus. Johdatus suomalaisen muotoilun historiaan. Lahti.

Willcox Donald J. 1970. New Design in Jewelry. Julk. Van Nostrand Reinhold Company.