Mies aamutakissa

Tuntematon mies istuu työpöytänsä ääressä pitkää piippua poltellen. Pöydällä on kelloteline, kirjoitusneuvot ja puinen kirjeteline, jonka yhteen lokeroon on varastoitu kymmeniä sulkakyniä. Ehkä mies on innokas kirjeenkirjoittaja - tai tunnollinen virkamies, joka tekee töitä kotonaankin. Taustalla häämöttää kirjoituslipasto ja sen päällä rintakuva - kenties keisari - ja takaseinää peittävät kookkaat kirjakaapit.

Mies on pukeutunut punaruudulliseen, nilkkoihin ulottuvaan aamutakkiin eli kotitakkiin, joka on vuorattu kauluksen käänteissä ja käännetyissä hihansuissa näkyvällä valkoisella turkiksella. Vasemmalla kädellään mies hypistelee nyöripunoksista vyötään. Aamutakin alla hänellä on pitkät housut samasta kankaasta kuin takki sekä valkoinen korkeakauluksinen paita.

Mies on selvästi asettautunut taiteilijan malliksi, joten kyse on - taulun pienestä koosta huolimatta - muotokuvasta eikä pelkästä laatukuvasta. Miksi siis näin epävirallinen, puolipukeinen asu? Muotokuva on peräisin 1840-luvulta, ja se on myöhäinen esimerkki vanhasta tavasta käyttää kotioloissa aamutakkia epämuodollisena arkiasuna, jopa ottaa vastaan vieraita siihen pukeutuneena - mehän tavallaan olemme miehen vieraita katsellessamme hänen muotokuvaansa.

1600-luvun alusta lähtien erilaiset itämaisiin pukuihin, erityisesti turkkilaiseen kauhtanaan perustuvat väljät kaavut yleistyivät Euroopassa miesten epämuodollisina, mukavina vaatekappaleina. Aitoja turkkilaisia pukuja kulkeutui länteen kauppiaiden mukana ja diplomaattisina lahjoina, ja ottomaaneja vastaan käydyt sodat kuten esimerkiksi Wienin piiritykset 1529 ja 1683 ja turkkilaisten hyökkäys Sankt Gotthardin solaan vuonna 1664 tekivät osaltaan turkkilaisista asioista muoti-ilmiöitä; vuonna 1689 turkkilaista saatu voitto teki myös voisarvesta - croissant viittaa ottomaanien tunnuksenaan käyttämään kuunsirppiin - suositun suupalan Wienissä.

Euroopassa aamutakki tai kotitakki oli 1600-luvun loppupuolelta 1700-luvulle suosittu oloasu, jossa muodikkaan herrasmiehen sopi myös ottaa vastaan vieraita, tosin ei ketä tahansa, ainoastaan alempiarvoisia ja omaa yhteiskuntaluokkaa edustavia henkilöitä. Kotitakissa esiintyminen julkisesti ei ollut suotavaa eikä ylempiarvoisia sopinut ottaa vastaan epämuodollisesti pukeutuneena, siksi takin alla on valkoinen paita - normaalin takin ylleen vaihtamalla mies saattoi hetkessä muuttaa ulkoasunsa etiketin mukaiseksi, viralliseksi.

Kotona asuun usein yhdistettiin turbaanimainen päähine tai turkismyssy, joka piti pään lämpimänä - muodikas mies kun oli ajanut hiuksensa peruukin tieltä, joten silloin kun peruukkia ei pidetty, myssy lämmitti paljasta päätä.

Suomalaisissa perukirjoissa aamutakki eli nattrock mainitaan ensi kerran 1700-luvun alussa. Varhaisin esimerkki kotitakista tai aamutakista muotokuvassa Suomessa lienee Turun hovioikeuden asessoria Erik Falanderia (aateloituna Tigerstedt, 1640-1697) esittävä akvarelli, eikä vastaavia esimerkkejä 1700-luvultakaan ole kovin monia: lähes ainoita ovat Bernhard von Fockin (s. 1709) ja Carl Gustaf Armfeltin (1724-1792) muotokuvat 1700-luvun jälkipuolelta. Molemmissa malli on pukeutunut ohuehkoon, kauluksettomaan ja väljään takkiin, jonka alla on valkoinen paita. Armfeltin paidan kaulus on lisäksi auki korostaen asun epämuodollista luonnetta.

Tuntemattoman taiteilijan muotokuva Muolaasta Karjalan kannakselta

Tuntemattoman taiteilijan maalaama punaruudulliseen takkiin pukeutuneen miehen muotokuva on peräisin Kuusaan lahjoitusmaahovimuseosta Muolaasta, joten maalaus on jostakin Karjalan kannaksen kartanosta. Samanaikainen ja hyvin samantapainen, valtioneuvos Nicolaus Jaenischiä esittävä muotokuva on ollut Herttualan kartanossa Viipurin läänissä.

Myös siinä mies on kuvattu vaalealla turkiksella vuorattuun aamutakkiin pukeutuneena, istumassa sulkakynä kädessään kirjoituspöydän ääressä. Herttualan muotokuvan on maalannut oletettavasti Nils Grønbek Rademacher, tanskalainen taiteilija, joka työskenteli Kannaksella eri kartanoissa 1840-luvulla.

Myös muutamissa muissa samanaikaisissa muotokuvissa on nähtävissä mies aamutakkiin pukeutuneena. Johan Lindh on maalannut noin vuonna 1840 kaksi muotokuvaa helsinkiläisestä kauppiaasta J. A. Sederholmista, joissa tämä on kuvattu raidalliseen aamutakkiin pukeutuneena, ja molemmissa muotokuvissa takin kangas on vieläpä erilainen.

1600-luvun lopussa ja 1700-luvulla kotitakit olivat arvokkaita, kalliista kankaista tehtyjä vaatekappaleita, ja ehkä vielä 1800-luvun alussa niiden kankaat olivat niin korkeatasoisia, että ne kannatti ikuistaa muotokuvaan - kauppias kyllä tiesi materiaalin hinnan. Lindh on käyttänyt samaa sommitelmaa aamutakkeineen myös toisessa muotokuvassa (Anders Johan Sjöman, 1832). Sjömaninkin kotitakki on raidallista kangasta.

Yksinkertainen, arkivaatteiden eli paidan ja liivien päälle puettu kotitakki on kuvattu Raivolasta peräisin olevassa tuntemattoman nuoren miehen muotokuvassa 1800-luvun puolivälistä, jossa malli on kuvattu lisäksi myssy päässään, piippu kädessä ja avoin kirja edessään. Johan Knutsonin Porvoossa 1848 ikuistamassa kohtauksessa "Vänrikki Stoolia luetaan" yksi ääneen luetun tarinan kuulijoista on piippuaan poltellen kääriytynyt lähes nilkkapituiseen ruudulliseen aamutakkiin. Toisten läsnäolijoiden kevyempi pukeutuminen viittaa siihen, että huolimatta aamutakkiin pukeutuneen miehen varrellisista tossuista ja lippalakista huoneessa on kyllin lämmin. Kyse on siis ehkä muotiseikasta. Piippu ja ääneen lukeminen kertovat epämuodollisesta vapaa-ajanvietosta.

Edellä mainitut esimerkit, myös Muolaan tuntematon mies ruututakissaan, kertovat siitä, että aamutakki yhdistettiin vielä 1800-luvun puolivälissä epämuodolliseen, vapautuneeseen oleskeluun kotioloissa, jolloin sopi hoitaa kirjeenvaihtoa tai lukea hyvää kirjaa ja polttaa piipullinen - ja kenties ottaa vastaan satunnainen vierailija.

Esineen inventaarionumero on KM 52076:11. Esine ei ole esillä näyttelyssä.

Jouni Kuurne