Kuparipannu
Kuukauden esine - Heinäkuu 2017
Kahvinjuonti on tärkeä osa suomalaista arkea ja juhlaa. Ensimmäisen kerran suomalaiset pääsivät maistelemaan kahvia ehkä jo 1600-luvun lopussa ja 1720-luvulla kahvia alettiin tuoda maahan. Kahvivälineitä mainitaan säätyläisten perunkirjoituksissa jo 1720-luvulta lähtien, mutta talonpoikaistaloissa vasta 1800-luvulla. Valtiovallan asettamista kahvin käytön kielloista ja rajoituksista huolimatta kahvi levisi koko kansan nautintoaineeksi.
Kahvin valmistus oli alkuun melko monimutkainen prosessi. Kahvi ostettiin raakapapuina, jotka ensin pestiin ja kuivattiin ja sen jälkeen paahdettiin itse ja jauhettiin. Prosessi yksinkertaistui vasta 1900-luvulla, kun kahvia alettiin paahtaa teollisesti. Pohjoismaiden ensimmäinen kahvinpaahtimon perusti Gustav Paulig Helsingin Katajanokalle vuonna 1904. Pääosin käytettiin kuitenkin edelleen itse paahdettavaa raakakahvia. Vasta 1926 paahdetun kahvin menekki ylitti raakakahvin myynnin Suomessa.
Kahvin keittoon vakiintui Suomessa pulleamahainen nokallinen kuparipannu, jossa kahvijauhoa keitettiin vedessä niin pitkään kuin kukin halusi. Talouksissa oli yleensä useita erikokoisia kahvipannuja, koska uskottiin että kahvista tuli laihaa, jos sen keitti tarpeettoman suuressa pannussa.
Kuparisepät kuuluivat kaupunkien tärkeimpiin käsityöläisiin. Kupariseppien kukoistusaika oli 1800-luku, jolloin ammatinharjoittajia oli enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kuparisten kahvipannujen teollinen tuotanto käynnistyi 1830 toimintansa aloittaneessa Fiskarsin hienotaetehtaassa. Ruuan kanssa kosketukseen joutuvat kupariesineet kuten kuparipannut on aina tinattava sisäpuolelta, koska kuparista syntyy muuten ruokaan myrkyllisiä aineita. Kulumisen vuoksi kupariastiat oli tinattava säännöllisesti uudelleen. Työn hoiti tinavaluri tai kiertelevä tinuri. Koska kupari oli arvokas raaka-aine, pyrittiin rikkinäisetkin kupariastiat aina korjaamaan tai paikkaamaan.
Kuukauden esineenä olevan kuparisen kahvipannun on tehnyt Kustaa Adrian Emanuel (Manu) Ramstedt (1881–1960). Manu Ramstedtin vanhemmat olivat konetyömies Gustaf Adolf Ramstedt ja Edla Mathilda o.s. Holmberg. Perheessä oli yksitoista lasta, joista tunnettuja ovat myös isoveli, tutkimusmatkailija, kielitieteilijä ja diplomaatti Gustaf John Ramstedt (1873–1950) ja pikkuveli, laulaja, säveltäjä ja näyttelijä Rafael ”Rafu” Ramstedt (1888–1933).
Manu Ramstedt toimi kupariseppänä vuoteen 1913 asti, ja lienee siis tehnyt pannunkin ennen kyseistä vuotta. Vuodesta 1913 alkaen Manu Ramstedt toimi maanviljelijänä. Hänet valittiin vuonna 1924 eduskuntaan Työväenpuolueen ja pienviljelijöiden vaaliliiton ja puolueen edustajana. Kansanedustajana Ramstedt toimi vuosina 1924–1929. Vuonna 1930 Ramstedt muutti Lapuan liikkeen vuoksi Ruotsiin, jossa hän toimi maanviljelijänä.
Pannun kahvaan on kaiverrettu Manu Ramstedtin kolmannen vaimon Jenny Eugenia Ramstedtin (os. Kirkinen) nimi. Jenny syntyi vasta 1914, joten nimi lienee tehty pannuun vasta paljon sen valmistumisen jälkeen. Miestään 34 vuotta nuorempi Jenny lahjoitti pannun ja muita kupariesineitä Kansallismuseon kokoelmiin vuonna 1995, edesmenneen miehensä toiveesta.
Kahvipannu oli esillä vuonna 2017 Kansallisaarteen etsintä -kampanjaan liittyvässä Aarrekontissa, joka kiersi heinä-elokuussa Suomea. Aarrekontti vieraili Kotkassa, Kuopiossa, Oulussa ja Rovaniemellä.
Satu Frondelius
Lähde:
Tamminen Marketta & Bernt Morelius 2009. Keittiöantiikkia. Keuruu.
