Kansallismuseon Ystävien pöytä

Kansallismuseon Ystävien yhdistys muisti museota viime joulun alla hienolla lahjalla. Ystävät lahjoittivat museolle huonekalupuuseppäkisälli Gustaf Berggrenin Helsingissä 1800-luvun alussa valmistaman pöydän. Löytö tehtiin Galerie Donnerista Helsingissä. Pöytä on mielenkiintoinen monessakin suhteessa. Se on ilmeisesti valmistettu 1825. Silti se on tyyliltään vielä myöhäiskustavilainen, messinkiset koristehelat ovat hieman uudempaa empiretyyliä. Myöhäiskustavilainen tyyli on ajankohtaan nähden vanhanaikaista, olihan Suomi menettänyt kiinteän yhteytensä Ruotsiin jo 16 vuotta aiemmin. Tämä kertoo muotityylien muutosten hitaudesta.

Erityisesti huonekalupuuseppien ammattikunnille oli kuitenkin tyypillistä tyylillinen vanhanaikaisuus: Henrik Forsberg valmisti Helsingissä vielä 1792 mestarinäytteenä rokokootyylisen kirjoituslipaston, ja niin ikään helsinkiläinen puuseppä Erik Leander valmisti niinkin myöhään kuin 1805 pelipöydän, jossa oli rokokoopiirteitä. Tämä vanhakantaisuus selittänee sen, miksi Berggrenin pöytä 1820-luvun puoliväissä on täysin myöhäiskustavilainen heloja lukuun ottamatta (jotka nekin ovat hieman vanhahtavia). Mestarinäytteen tarkoitus oli olla osoitus huonekalupuusepän ammatillisesta pätevyydestä, joten niissä alettiin seurata valmistusajankohdan muotivirtauksia vasta vähän ennen 1800-luvun puoltaväliä. Asiakkaille tietenkin valmistettiin aina muodinmukaista.

Ystävien pöydän valmistanut Gustaf Berggren (alkuaan Gumberg) oli syntynyt 1801, ja hän tuli oppiin helsinkiläisen mestarin Joseph Öhrnbergin verstaaseen 1814. Hän työskenteli kisällinä 1820–1825 Öhrnbergin verstaassa samoin kuin Pietarissa. Mestariksi Berggren hyväksyttiin Helsingissä 1829. Mestarinäytteenään hän valmisti mahongilla vaneroidun pesukaapin ja täysranskalaisen kamarinoven. Pesukaapissa näkyy jo uuden tyylin, biedermeierin, vaikutus – epäilemättä oleskelulla Pietarissa on ollut vaikutusta asiaan. Berggren solmi avioliiton 1830 hienotaonta- eli työkaluseppäoltermanni Anders Ramstedtin lesken Ulrika Ramstedtin kanssa. Lapsia heille syntyi kolme. Leski mainitaan asiakirjoissa varattomana 1855, joten Berggren itse on kuollut jo aikaisemmin.

Pöydän pieniin lokeroihin jaettu vetolaatikko on tarkoitettu ehkä kirjoitus- tai ompelutarvikkeita varten ja pöydän kummassakin päässä on ulosvedettävät tasot kynttilänjalkoja varten. Kisällin kädenjälki, se, että kaikki yksityiskohdat eivät ole mestaritason viimeisteltyjä, näkyy ainoastaan kynttilätasoissa, jotka on tehty paljaasta mäntylaudasta (ne olisi voitu tehdä umpimahongista tai vaneroida).

Vetolaatikon pohjassa olevat merkinnät on kirjoitettu kahdella eri käsialalla. Huolellisempi käsiala on vanhahtavaa, saksalaista kirjoitustyyliä, mikä kertoo kirjoittajan olevan iäkkäämpi ja koulutetumpi kuin huolimattomasti ja nopeasti kirjoitettujen merkintöjen tekijä. Huolellisella käsialalla tehty merkintä saattaa olla mestarin, Joseph Öhrnbergin käsialaa, onhan hän toiminut työn valvojana. Tällä hetkellä suljetut arkistot eivät kuitenkaan anna mahdollisuutta käsialojen vertaamiseen.

Helsingissä ensimmäiset huonekalupuusepät mainitaan asiakirjoissa 1500-luvulla kuninkaankartanon palveluksessa, ja 1600-luvulla heitä mainitaan myös kirkon palveluksessa. 1700-luvulla Helsingissä toimineet puusepät kuuluivat joko Tukholman tai Turun ammattikuntiin, kunnes vuonna 1748 kaupungin kolme puuseppää saattoivat muodostaa oman ammattikunnan. Kisällien veljeskunnat, jotka oli järjestetty mestarien ammattikuntien tapaan, syntyivät Ruotsissa 1600-luvulla. Ajan myötä ammattikuntien kasvaessa myös kisälliveljeskuntien määrä kasvoi.

Kaikki ammattikuntamestarit oli vuoden 1720 ammattikunta-asetuksessa määrätty merkitsemään valmistamansa huonekalut nimileimalla. Myös tällä pyrittiin varmistamaan käsityön laadun korkea taso. Tästä huolimatta yhtään suomalaisen puusepän leimaamaa huonekalua 1700-luvulta ei tunneta. Kisällit eivät normaalisti lainkaan merkinneet nimeään valmistamiinsa huonekaluihin, hehän työskentelivät mestarinsa nimissä tämän alaisuudessa. Kisällinnäytteinä pidettävät, signeeratut huonekalut ovat siksi hyvin harvinaisia, mistä syystä Kansallismuseon Ystävien lahjoittama pöytä on merkittävä lisä Suomen kansallismuseon kokoelmiin.

Jouni Kuurne