Kuukauden esine - Huhtikuu 2021

Mielikuvissamme ”kultainen 20-luku” oli kimmeltävien paitamekkojen ja jazzmusiikin tahdissa heiluvien helminauhojen aikaa. Ensimmäisen maailmansodan päättymisestä alkanut elämänilo ja euforia jatkuivat aina vuoden 1929 pörssiromahdukseen asti. Ajan muoti oli ainutlaatuinen yhdistelmä kaukomaiden eksotiikkaa ja tulevaisuususkoista modernismia, mikä niin ikään oli myös art deco -liikkeen ydintä. Sama estetiikka oli vallalla 1909—1939 niin arkkitehtuurissa, koristetaiteissa kuin tekstiileissäkin. Art decoa ei tule ajatella niinkään arkkitehtonisena tyylinä, vaan pikemminkin pintaornamenttina. Sotien välisenä aikana se vaikutti myös taiteeseen, elokuvaan ja valokuvaan. Nimitystä ryhdyttiin käyttämään vasta 1960-luvun lopulla.

Art deco hyödynsi tyylittelyä ja lainasi kansallisesta traditiosta, kansantaiteesta, muinaisista kulttuureista ja imi innoitusta avantgarde-taiteesta. Mainittakoon fauvistit ja kubistit Pariisissa, futuristit Italiassa ja konstruktivistit Venäjällä. Käänteentekevää etenkin muodin kehitykselle oli Ballets russes -balettiseurueen siirtyminen Pariisiin 1909. Venäläisten aikaansaamasta balettimyrskystä inspiroitui kärkijoukossa muotisuunnittelija Paul Poiret. Avantgarde-taiteilijoiden ja muotisuunnittelijoiden yhteistyö kukoisti. Ajanhenkeä ilmentää sekin, että 1922 maailmaa kohauttanut sensaatiotapaus, poikafaarao Tutankhamonin häikäisevien hauta-aarteiden löytyminen, nostatti suoranaisen egyptikuumeen ja luksusmateriaalien ihannoinnin. Naisten vapautuminen ja yleinen liberalismi muuttivat naisen roolia yhteiskunnassa, ja se näkyi ennen kaikkea muodissa. Syntyi ensimmäinen todellinen modernin naisen tyyli. Pariisi oli edelleen muodin pääkaupunki.

1 Art deco -henki löysi tiensä aina hautajaiskonvehteihin asti. Kuva: Markku Haverinen, Museovirasto.

2 Loja ja Eva-Lisa Saarinen suunnittelivat ja valmistivat 1922 Hvitträskissä tämän silkkibatiikkiliinan 50-vuotispäivälahjaksi Eliel Saarisen veljelle. Kuva: Markku Haverinen, Museovirasto.

Tutkimus osoittaa selvästi, kuinka kiinteästi muodin kehitys 20-luvulla oli linkittynyt art decoon, molemmat ruokkivat toisiaan. Tämä kuvastaa samalla muodin kompleksisuutta, monimutkaisuutta ja monimuotoisuutta. Vaikka naisten pukeutumista voidaan kuvailla niukaksi, se oli tosiasiassa paljon muutakin kuin nuorten naisten (flapper-tytöt) vapautunutta la garçonne -tyyliä ja kellohattuja. Etsittiin eksoottista ja toisaalta omaksuttiin ajan kaupunkielämän modernisuus. Naisen vartalo hävisi lähes olemattomiin ja vyötärö myös. Huomio keskittyi lantion seutuun, jota korostettiin eri tavoin. Leikkaus oli laatikkomainen, mutta suora ja sileä kangasmateriaali tarjosi oivan alustan taiteellisille motiiveille: kirjailuille, applikaatioille sekä tyylitellyille, naturalistisille tai geometrisille painokuvioille. Innoituksen lähteitä tarjosivat venäläisen baletin orientalismi, Kiinan ja Japanin eläin- ja kukka-aiheet, muinaisen Egyptin kuvasto, Afrikan taide ja perinteiset venäläiset motiivit. Kimonoleikkaus saatiin Japanista, kiinalaista ornamentiikkaa sovellettiin iltapukumuodissa. Myös venäläiset perinnepuvut ja tiarasuunnitteluunkin vaikuttanut päähine, kokošnik, olivat suosittuja. Venäläisten myötä tuli myös mieltymys turkissomisteisiin.

3 Taidokkaasti kirjottu kaftaanimainen takkipuku on lahja Kiinasta 1920- ja 1930-lukujen vaihteesta. Hihansuissa on sisäpuolella 16,5 cm leveä kaista valkoista silkkisatiinia, jota peittää samanlainen monivärinen silkkikirjonta kuin reunoja kiertävissä nauhoissa ja hartiakauluksessa. Aiheina erilaisissa askareissa kuvattuja naisia ja luontokuvia. Tummansiniselle satiinille on kauttaaltaan kirjottu valkoisin ja sinisävyisin silkkilangoin sekä kultalangalla isoja kukkia ja perhosia. Kirjonta on toteutettu osin häivepistoin, osin solmupistoja muistuttavin pistoin, jotka ovat tyypillisiä kiinalaiselle kirjonnalle. Kuva: Museokuva Matti Huuhka & Co. Kuvaaja: Johnny Korkman.

4 Pienoisveistokset: venäläinen talonpoikaisnainen, Pietari 1919 ja hanuria soittava nuori mies, Neuvostoliitto, Novgorodin kuvernementti, Volhov 1924. Kuva: Markku Haverinen, Museovirasto.

Helman pituuden vaihtelut kuvaavat omalta osaltaan aikakauden muotia: 1919—1923 helma oli nilkassa ja nousi polveen vuoteen 1928 mennessä, jolloin Jean Patou pudotti sen ensin takaa ja sitten sivuilta. Vuosikymmenen alun pitkät naiselliset iltapuvut muuttuivat lyhyiksi charleston- ja jazztanssipuvuiksi, liikettä korostivat rennosti olalle heitetyt boat. Vuosikymmenen jälkipuoliskolla suunnittelijat alkoivat jälleen ”monimutkaistaa” suoria pukuja, joita oli liian helppo kopioida. Ne alkoivat saada jälleen veistoksellisia piirteitä, vyötärö palasi paikoilleen. Venäläinen värikylläisyys antoi tilaa urheilulliselle, enemmän kubistiselle tyylille. Ornamentiikka katosi ja musta väri oli muodikas mihin aikaan päivästä tahansa. Chanel loi pukukorut täydentämään yksinkertaisia asujaan.

Ensimmäisen maailmansodan jäätyä taakse oli Suomessakin pukumuodissa ehditty astua pitkä harppaus 1900-luvun vaihteen jugendkaarista klassisen pylvässiluetin kautta pelkistettyyn paitamaiseen mekkoon, jonka teho perustui kimmeltävän pintakoristelun alle kätkeytyviin unelmankevyihin kangaslaatuihin. Puvun leikkaus oli useimmiten sivuseikka. Tavoitteena oli kaksiulotteisuus. Rinnat litistettiin eräänlaisella vartalovyöllä. Kun vielä kaula-aukon etu- ja selkäuurrokset olivat usein yhtä suuret, naisista ei arvostelijoiden mielestä aina tiennyt kumpi on etu- ja kumpi selkäpuoli. Hiukset leikattiin sileäksi polkkatukaksi ja muotoiltiin mahdollisesti laineille. Helman lyhetessä sääret tulivat näkyviin ja sukkien merkitys korostui. Kalliit materiaalit ja koristelu viimeistelivät yksinkertaisen leikkauksen. Helmin kirjotut puvut edustavat 20-luvun hienoimpia iltapukuja myös Suomen kansallismuseon kokoelmissa. Ateljee Ikan ja Stockmannin ompelimoiden tiedetään teettäneen aikaa ja taitoa vaatinutta kirjontaa venäläisillä emigranteilla.

5 Helmikoristeiset iltapuvut crepe de chineä vuodelta 1924 ovat kuuluneet rouva Lydia Ingeborg Keirknerille o.s. Bremer. Toisessa katseen vangitsee lantiolle sijoittuva hempeänsävyinen helmikirjonta, toisessa hopeapitsi ja hopeabrokadivyö. Kuva: Museovirasto.

6 Yksityiskohta helmikirjonnasta. Kuva: Jan Lindroth.

7 Pitkät sukat ohutta violettia silkkineulosta, takana sauma. Nilkassa kummallakin puolella koristeellinen nuolikuvio. Yksityiskohta nuolikuviosta. Kuva: Markku Haverinen, Museovirasto.

Iltajuhlana itsenäistä Suomea juhlittiin ensimmäisen kerran vuonna 1922, jolloin ohjelmassa oli myös tanssia. Valtiosalissa Ståhlbergin rinnalla kätteli 1920 uudelleen avioituneen presidentin Ester-rouva toistatuhatta vierasta. Hjalmar Appelgren-Kivalon, joka oli valtionarkeologi vuodesta 1915, kerrotaan olleen suorasukainen ja esittäneen julkisuudessakin kaihtelemattomia mielipiteitä ajankohtaisista asioista. Sanavalmius ilmenee hauskasti myös eräästä Linda-tyttärelle ilmeisesti Lontooseen joulun alla 1922 lähetetystä kirjeestä, joka piirtää ajankuvaa juuri professoriksi nimitetyn museomiehen sanoin. Hän kuvailee mm. presidentin pitoja vapauden päivänä (6/XII) näin:

”Kauheasti väkeä, varmasti puoli toista tuhatta henkeä. Kuuma. Liikuntaa edes takaisin ja tungosta. Naisia ja Herroja. Monet naiset niin vähissä vaateriekaleissa kuin mahdollista. Herroista vetivät puoleensa varsinkin ulkomaiset lähettiläät, joilla oli rinta täynnä ritarimerkkejä ja nauhoja ja takit täynnä kultapäärmeitä. Yksi oli tulipunaisessa frakissa koristeineen.”

Aikalaissilmin katsottuna näitä ensimmäisiä iltajuhlia siis vietettiin puolialastomien poikatyttöjen ja koreiden poikien kuljeskellessa kuumissa saleissa tungokseen asti. Vuosina 1923 ja 1924 tilaisuus oli jälleen pienimuotoisempi. Hovin vastaanottoja varten puolestaan oli erittäin tarkat pukeutumisohjeet. Naisen asuun kuului olkapäille kiinnitettävä laahus. Pääkoristeena olivat Walesin prinssin vaakunaan kuuluvat kolme valkoista strutsinsulkaa ja niistä riippuva valkoinen tylliharso. Singlattuhiuksiset naiset joutuivat käyttämään tiaraa saadakseen strutsinsulat pysymään paikoillaan. Lisäksi asuun kuului pitkät hansikkaat. Kukkakimppu ja viuhka olivat vapaavalintaiset. Gunvor Planting esiteltiin 1928 Englannin hovissa ensimmäisenä suomalaisena debytanttina.

8 Tasavallan presidentin puoliso, rouva Signe Relander muistetaan paitsi kauniina, myös sivistyneenä ja tyylikkäänä seurapiirinaisena. Kuvassa näkyvä beige helmikirjailtu silkkikreppipuku, joka on helsinkiläisen ompelimo Salon de Mode Jenny Kuosmasen valmistama 1925 Ruotsin kuningas Kustaa V:n ja kuningatar Victorian valtiovierailua varten, kuuluu Suomen kansallismuseon kokoelmiin. Kuva: Museovirasto.

9 Suomalaisen debytantin Gunvor Plantingin atlassilkkipuvun on 1928 valmistanut hovihankkija Reville Terry. Puvun sanottiin olevan diamanté, koska kaikkia saumoja koristaa strassinauha. Helma ei saanut kuitenkaan olla niin lyhyt kuin ajan iltapukumuoti olisi edellyttänyt. Kenkien tuli olla puvun väriin sopivat avokkaat. Kuva: Jan Lindroth.

Yhteiskunnalliset erot tasoittuivat, tosin muodin suhteen kaupunkilaiset olivat etulyöntiasemassa. Työ-, yksityis- ja poliittisessa elämässä naisten asema muuttui tasa-arvoisemmaksi. Vuodesta 1922 ilmestynyt Kotiliesi tarjosi muun valistuksen ohella pukeutumista, terveyden ja kauneuden hoitoa käsitteleviä kirjoituksia myös maaseudun naisten tarpeisiin. Ajan ulkomaiset muotilehdet väritettyine piirroksineen kertoivat, mikä oli maailmalla chic. Kun näitä piirroksia vertaa museokokoelmissa säilyneisiin vaatteisiin, voi helposti todeta, että uusimmat tuulet puhalsivat meilläkin. Klassikoksi muodostunut Coco Chanelin pikkumusta syntyi 1926 muodin Fordiksi, ja se elää omaa tyylitietoista elämäänsä edelleen sadan vuoden jälkeenkin.

10 Pohjepituinen vierailupuku mustaa silkkisatiinia vuoden 1926 tienoilta on ajantasainen esimerkki Chanelin pikkumustamuodista. Silkkisen iltapäiväpuvun kaulusta ja hihansuita koristavat apinankarvasomisteet olivat suosittuja art decon iltatakeissa. Myös ajan käsilaukut olivat litteitä: iltalaukku hopeanväristä metalliverkkoa sekä kullanvärisin ja valkoisin lasihelmin rombikuvioiseksi kirjottu puuterikukkaro edustavat kauden asustetyyliä asiallisimmillaan. Kuvat: Markku Haverinen, Museovirasto.

11 Naisten kengät olivat korumaisen kauniita ranskalaisine korkoineen ja pitkine suippoine kärkineen. Kahdet wieniläiset Pelz-kengät: tummanvioletit pikkuhelmin koristetut avokkaat vuodelta 1920, hopeabrokadikenkiä on käytetty hääkenkinä 1923. Kuvat: Markku Haverinen, Museovirasto.

Pitkät housut nainen oli voinut julkisesti vetää jalkaansa vasta ensimmäisen maailmansodan aikana. Tätä miehistä pukinetta oli tosin jo aikaisemminkin yritetty käyttää tasa-arvon saavuttamiseksi. Paul Poiret´n 10-luvun alun housupuvut jäivät vielä näytösasteelle. Sota, toisin sanoen käytäntö, teki housuista ja haalareista naisten työpukimia. Urheilun suosio vaikutti yksinkertaistavasti niin designiin kuin leikkaukseenkin. Vapaus liikkua - erityisesti naisten - oli ensiarvoisen tärkeää. Tennis-, uima- ja hiihtoasut olivat tuotekehittelyn kärjessä. Housut, sortsit, uimapuvut ja rantapyjamat kuuluivat kesäloman viettoon. Keksittiin urheilupuvut ja jumpperimuoti.

Arkivaatteet olivat nyt ennen kaikkea käytännöllisiä. Markkinoille ilmestyivät helppokäyttöiset neulokset ja liehuvat tekosilkkikankaat. Helmat pysyttelivät pohjetasolla. Elävyyttä luotiin poikkileikkauksin, poimutuksin, volangein sekä epäsymmetrisen tai epätasaisen helmalinjan avulla. Kun vuosikymmen kääntyi lopuilleen, oltiin valmiita uuteen suuntaan. Aidon naisellisuuden tavoittelu nosti päätään näyttävästi. Aikuisen naisen unelma tähtäimessään muotisuunnittelijat, Madeleine Vionnet ennen muita, ryhtyivät luomaan sulavalinjaisia, taidokkaasti täysvinoon leikattuja juhlavaatteita mahdollisimman vähillä saumoilla ja kiinnikkeillä. Tanssisaleihin astui nyt Hollywood-tähtien glamourtyylin mukainen naisellistakin naisellisempi viettelijätär.

Outi Flander

12 Mukavan vilpoiset kesävaatteet olivat käyttökelpoisia myös maaseudulla. Vaaleanlila-ruskearuutuisen puuvillamekon ainoa tehoste ovat helman violetilla silkkinauhalla reunustetut rimpsut. Valkoisen pellavabatistipuvun kääntökaulusta ja taskuja koristaa beigellä ja vaaleanvihreällä ommeltu geometrinen laakapistokirjonta. Niukasti pohjepituiset arkimekot ovat vuosikymmenen puolivälin tienoilta. Kuva: Museovirasto.

13 Silkkisorsettipuvussa voi jo selvästi havaita siirtymistä naisellisempaan suuntaan. Perimätiedon mukaan heleänsinistä iltapukua on käytetty Linnan juhlissa vuosikymmenen lopulla. Kuva: Kimmo Ekholm, Museovirasto.