Toimittaja I. K. Inha (1865–1930) osti nämä muiskat eli naisen paidan kirjontakoristeiset olkapääkappaleet Kokkosalmesta Vienan Karjalasta. Hän teki sinne viiden kuukauden pituisen matkan kielentutkija K. F. Karjalaisen (1871–1919) kanssa vuonna 1894.

Inhan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle tekemästä rahoitushakemuksesta käy ilmi, että matkan ensisijaisena tarkoituksena oli ottaa valokuvia, joita voisi käyttää Kalevalan kuvittamisessa sekä täydentämässä Elias Lönnrotin matkakertomuksia. Inha oli hankkinut koulutusta valokuvaamiseen Etelä-Baijerissa Grönenbachissa ja Wienissä vuonna 1889.

Inhan Vienassa ottamat valokuvat ovat hyvin tunnettuja, mutta niiden lisäksi hän keräsi noin 100 esinettä, jotka on tallennettu Suomen kansallismuseon (silloin Valtion historiallinen museo) suomalais-ugrilaisiin kokoelmiin. Kyseisessä kokonaisuudessa tekstiilien määrä on huomattava. Siihen kuuluu naisten paitojen ja olkapääkoristeiden lisäksi pitkiä pyyheliinoja eli käspaikkoja, naisten sorokka-päähineitä, kirjontakoristeiden malleja sekä kirjokintaita ja -sukkia, joissa yhdistävänä tekijänä on kirjontakoristelu. Tällaisia tekstiileitä on yli 60.

Kuukauden esineeksi valikoituneen muiskan kuvio on geometrisaiheinen ja punaisella langalla virvittäin ommeltu. Se on alun perin kirjattu esineluetteloon, ilmeisesti Inhan toimesta, nimellä ”Sunkun koava?”. Myöhemmin museossa on esineen tietoihin lisätty, että kyseessä lienee venäläinen Sungun kaupunki, josta kyseinen mallikuvio eli kaava on lähtöisin. Äänisjärven rannalla sijainneessa kaupungissa käytiin Vienasta kauppamatkoilla 1800-luvun lopulla, kun liikkuminen Suomeen päin oli vähentynyt. Inha kirjoittaa, että Sunguun vietiin talvikeleillä riistaa ja turkiksia, kotiin tuotiin kankaita, ompeluksia ja ylellisyystavaroita.

Vienankarjalaiset häät dokumentoinnin kohteena

Inhan ja Karjalaisen matkalla tärkeäksi tapahtumaksi muodostuivat heitä varten järjestetyt, perinteisten häämenojen mukaiset ”leikkihäät”. Kyseessä oli häiden viettoa kuvaava performanssi, josta Inha otti valokuvia. Matkatoveri K. F. Karjalainen kirjoitti haastattelujen ja häistä tekemiensä havaintojen pohjalta monikymmensivuisen hääkuvauksen, joka julkaistiin Inhan matkakertomuksessa Kalevalan laulumailta. Häät edustivat kaksikolle vanhaa ja alkuperäistä karjalaista kulttuuria monivaiheisine varautumis- ja taikamenoineen.

Tekstiilit olivat tärkeä osa perinteisten häiden viettoa ja kiinnostivat Inhaa myös esinekeruun näkökulmasta. Morsian valmisteli itselleen myötäjäiset, jotka hän sai mukaansa lapsuudenkodista muuttaessaan. Lisäksi hän antoi tekstiileitä lahjoina häihin osallistuville, tuleville perheenjäsenilleen ja häiden toimihenkilöille eli virkailijoille. Tyttären naimisiinmenoon varauduttiin säilyttämällä kirjontakoristeisia tekstiileitä, kuten muiskia, myötäjäisiksi. Vanhoista ja kuluneista paidoista muiskat voitiin irrottaa ja käyttää uudelleen.

Inha kirjoittaa, kuinka hän sai ostettua ”Uhtuesta koko joukon vanhoja koruompeluksia, osasta silkillä ommeltuja, varsin omintakeisia malleja. Nykyään tämä ompelutaito on kokonaan unohtunut, mutta siellä täällä oli muiskia vielä arkkujen pohjalla ja kaipauksetta niitä luovutettiinkin.”

Modernin pois pyyhkiminen

Inhan ja Karjalaisen matka osui ajankohtaan, jolloin tehdasvalmisteiset kankaat tekivät tuloaan. Inha joutui toteamaan, että perinteinen käsityö- ja kirjontataito olivat katoamassa. Nuoret naiset käyttivät jo venäläismallista, ostokankaasta ommeltua sarafaania vanhanmallisen koston sijaan. Miesten puku taas oli yhdenmukainen suomalaisten ja venäläisten kanssa eikä siinä ollut mitään omaleimaisen karjalaista.

Kalevala (1835 ja 1849) vaikutti Vienan Karjalassa 1890-luvulla liikkuneiden suomalaisten karelianistien, joihin Inhakin lukeutui, tapaan katsoa ja tulkita karjalaista kulttuuria. Inha kirjoittaa, kuinka häntä houkuttelivat matkaan viime aikoina unohduksissa ollut ”Kalevalan kotimaa ja ne ikivanhat runot, jotka Lönnrot oli koonnut”. Kiinnostus kohdistui vanhaan. ”Minä päivin kävelin kylällä etsimässä kaikenlaista vanhaa, rakennuksia, puuleikkauksia, koruompeluksia, ryhdikästä ukkoa, itkun taitavaa akkaa…”

Inha teki toimittajan ammattitaidolla havaintoja näkemästään. Hän huomasi kulttuurin ja yhteiskunnan muutoksen, vaikka esinekeruussa tämä ei tule esille. Hän pani merkille, että arkiesineistö oli vienalaistaloissa uudempaa kuin Suomen puolella Etelä-Karjalassa ja talot nykyaikaisempia kuin Savossa. Samovaarit ja teenjuonti yleistyivät Pohjois-Venäjällä ja Karjalassa 1800-luvun jälkipuoliskolla. Inha dokumentoi tätä, mutta ei esineellisesti. Jonkinlainen pettymys lienee ollut se, että yhtään kannelta hän ei matkallaan onnistunut näkemään, eikä soitinta sen puoleen juuri tunnettukaan.

Inha keräsi esineitä, joiden avulla oli mahdollista liikkua ajassa taaksepäin, jonnekin, mikä voitiin määritellä ”kalevalaiseksi”. Sukupolvelta toiselle säilyneet, jo käytöstä poistuneet kirjontakoristeiset tekstiilit kuljettivat ”moamon moamon” eli äidinäidin aikaan tai jopa kauemmaksikin. Todisteiksi tästä riittivät kangastilkut, kuten muiskat, sorokan otsamukset ja kirjontakoristeiden mallikuviot.

Inhan lisäksi myös monet muut kerääjät ja matkaajat taiteilijoista arkkitehteihin dokumentoivat Venäjän Karjalassa koristemuotoja ja ornamentiikkaa 1800-luvun loppupuolella, erityisesti 1890-luvulla. Aineistoa kerättiin suomalaisen tyylin työstämistä varten. Samalla moni karjalaisen kulttuurin ilmiö jäi tallentamatta ja sivuutettiin. Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää vietetään 28.2. Se muistuttaa siitä, että suomalaisuutta ja suomalaista kulttuuria rakennettiin myös karjalaisesta kulttuurista poimituilla aineksilla, jotka rajattiin vastaamaan omia, kansallisia tavoitteita.

Anna-Mari Immonen

FINNA-linkki esineisiin

Kirjallisuus

Inha, I. K. 1999 (1911): Kalevalan laulumailla. Elias Lönnrotin poluilla Vienan Karjalassa. Kuvaus Vienan Karjalan maasta, kansasta, siellä tapahtuneesta runonkeruusta ja runoista itsestään. Pekka Laaksonen (toim.). Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Helsinki.

Sihvo, Hannes 1973: Karjalan kuva. Karelianismin taustaa ja vaiheita autonomian aikana. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 314. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Helsinki.