Historia

Langinkosken keisarillinen kalastusmaja on Venäjän keisari Aleksanteri III:lle rakennettu kesänviettopaikka 1880-luvun lopulta. Kalastusmaja on keisarilliseksi rakennukseksi vaatimaton, mutta sen tyylissä on yksinkertaista hienostuneisuutta. Museoalueella sijaitsee useampia keisarinaikaisia rakennuksia, joita ympäröi luonnonsuojelualue. Museona maja on toiminut 1930-luvulta lähtien.

Langinkoski on kiehtova vierailukohde, jossa yhdistyvät virkistävä luontoretki sekä Suomen ja Venäjän yhteisen historian jäljet. Se on Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen kohde.

Merkittävä kalastuspaikka

Langinkoski on ollut tärkeä kalakoski vuosisatojen ajan. Halutuin saaliskala oli lohi. Museoalueen vanhin rakennus, pieni ortodoksinen kappeli eli tsasouna, on muisto alueen kalastushistoriasta. Sen rakensivat Valamon luostarin munkit, joille Venäjän keisari Paavali I oli lahjoittanut alueen kalastusoikeudet 1790-luvulla. Tsasounalla pyhitettiin kalavedet kalastuskauden alussa.

Kosken kalastusoikeuksien haltija on vaihdellut vuosisatojen aikana erilaisten vuokraus- ja lahjoitussopimusten myötä. Langinkoskella ovat kalastaneet niin suomalaiset, ruotsalaiset kuin venäläisetkin, ja sen on sanottu olleen Suomen parhaita lohikoskia. Sittemmin Kymijoen alkuperäinen lohikanta on kuollut sukupuuttoon. Keskeisiin syihin lukeutuivat 1900-luvulla kärjistyneet saasteongelmat ja joen patoaminen. Nykyään kalat viihtyvät jälleen koskessa. Metsähallitus myy kalastuslupia Langinkosken alueelle.

Langinkosken keisarillinen kalastusmaja rakennetaan

Perintöruhtinas Aleksanteri Aleksandrovits vieraili kesällä 1880 Langinkosken lohenkalastamolla. Luonnonkaunis koski ja muhkeat kalansaaliit tekivät vaikutuksen tulevaan keisariin. Vuonna 1887 nyt jo keisariksi kruunattu Aleksanteri III kävi jälleen seuraamassa lohenpyyntiä Langinkoskella. Seurana oli keisarinna Maria Feodorovna, syntyjään Tanskan prinsessa Dagmar. Vierailun seurauksena Suomen autonominen suuriruhtinaskunta sai käskyn: Langinkoskelle oli saatava keisarillinen kalastusmaja, ja kosken kalastusoikeus tuli siirtää suuriruhtinaskunnalta keisarille.

Kalastusmaja on suomalaisten arkkitehtien käsialaa. Yleisten rakennusten ylihallituksen arkkitehdit ylijohtaja Sebastian Gripenberg ja Magnus Schjerfbeck laativat rakennuspiirustukset ja Jac Ahrenberg suunnitteli sisustuksen. Keisaripari kävi lapsineen seuraamassa rakennustöiden edistymistä. Kalastusmajan juhlalliset tupaantuliaiset pidettiin 15. heinäkuuta 1889. Arvovieraiden joukossa olivat muun muassa Kreikan kuningatar ja Edinburghin herttuatar. Helsingistä ja Viipurista asti saapui laivalla lähetystöjä tervehtimään maan hallitsijaparia.

Kalastusmaja on muhkeine takkoineen ja alkuperäishuonekaluineen kokonaistaideteos samaan tapaan kuin vaikkapa Hvitträskin taiteilijahuvila. Se on ensimmäisiä kansallisromanttisen tyylin edustajia maassamme. Rakennustapa pohjaa perinteiseen suomalaiseen puurakentamiseen, joka on toteutettu keisarin nimenomaisesta toivomuksesta ”yksinkertaisessa ja talonpoikaisen vaatimattomassa” hengessä. Sisustus edustaa Suomen nuoren teollisuuden parhaimmistoa. Osa majan alkuperäisestä esineistöstä on säilynyt ja yhä nähtävillä museossa.

Kalastusmaja keisariperheen kesänviettopaikkana

Keisarillinen perhe saapui kesäisin Langinkoskelle osana Suomenlahden risteilyjään purjehtien Tsarevnalla, joka oli erityisesti keisarinnan jahti. Majalla keisaripari vietti aikaa perheen, sukulaisten ja ystävien kanssa, yöksi palattiin tyylikkään jahdin palvelujen pariin. Suomi oli perheensä turvallisuudesta huolehtivalle Aleksanteri III:lle ihanteellinen lomakohde. Suomalaisia pidettiin uskollisina alamaisina, ja lisäksi maja oli veden ympäröimänä helppo vartioitava.

Langinkoskella kauaksi jäi myös hovietiketti, joka muulloin niin tarkkaan määritteli keisariperheen elämänrytmiä. Langinkoskella keisarilliset vieraat kalastivat, hakkasivat halkoja, retkeilivät ja valmistivat ruokaa. Arkinen kesänvietto keräsi kummastelua Pietarin seurapiireissä, mutta se ei estänyt keisariperhettä palaamasta Langinkoskelle. Viiden vuoden ajan Langinkoski oli keisariperheen kesäinen piilopirtti.

Nikolai II astuu valtaan

Aleksanteri III:n yllättävä menehtyminen vuonna 1894 päätti yhden aikakauden Langinkoskella. Keisarinvalta siirtyi Nikolai II:lle, josta tuli samalla Langinkosken uusi isäntä. Hän kuitenkin vieraili majalla vain kerran valtaannousunsa jälkeen. Tuolloin vuonna 1906 mukana Langinkoskella oli keisarinna Aleksandra Feodorovnan lisäksi keisarillisen perheen neljä tytärtä: Olga, Tatjana, Maria sekä viisivuotias Anastasia.

Vanhempiensa risteilyperinnettä jatkava Nikolai II vietti kyllä perheineen kesiään Suomessa, mutta Langinkosken sijaan retket suuntautuivat usein Virolahdelle. Nikolai II:n risteilyillä oli mukana myös leskikeisarinna Maria Feodorovna, joka ei puolisonsa kuoleman jälkeen koskaan palannut Langinkoskelle.

Ensimmäinen maailmansota näkyi Langinkoskella muutoksina. Kalastusmajassa toimi kahtena kesänä Punaisen Ristin toipilaskoti venäläisille sotilaille. Kosken rannalla tehtiin myös linnoitustöitä osana Kymijoki-Päijänne-puolustuslinjaa. Taistelussa niitä ei koskaan käytetty, sillä sota päättyi ennen linnoitustöiden valmistumista.

Itsenäisyyden aika ja museotoiminta

Suomen itsenäistymisen myötä maja siirtyi nuorelle Suomen valtiolle. Alue rakennuksineen on edelleen valtion omistuksessa. Keisarillisen kalastusmajan tulevaisuus oli epäselvä 1920-luvulla, ja sitä jopa ehdotettiin purettavaksi. Maja kuitenkin säilytettiin, ja se toimi satunnaisesti valtiomiesten kesänviettopaikkana. Kosken kalastusoikeudet annettiin vuokralle.

Museoksi kalastusmaja muutettiin 1930-luvulla, kun joukko paikallisvaikuttajia perusti museoseuran tavoitteenaan säilyttää majan keisarillinen historia. Kymenlaakson museoseura, nykyiseltä nimeltään Langinkoskiseura, hoiti majan museotoimintaa vuoden 2017 loppuun saakka. Tällä hetkellä Museovirasto vastaa museotoiminnasta Langinkoskella.