Savonlinnan oopperajuhlat

Oopperalaulajatar Aino Ackté oivalsi, että raunioitunut Olavinlinna sopisi hienosti oopperan esityspaikaksi. Ensimmäiset oopperajuhlat järjestettiin vuonna 1912. Juhlat pidettiin myös vuosina 1913, 1914, 1916 ja viimeisen kerran 1930. Ohjelmistossa oli pääasiassa suomalaisia oopperoita. Suomalaista musiikkia kuultiin myös tuolloisten oopperajuhlien aikaan järjestetyissä konserteissa.

Oopperajuhlat aloitettiin uudelleen vuonna 1967. Linnaan saavuttiin soutuveneellä eikä minkäänlaista sadekatosta ollut. Ensimmäisenä oopperana esitettiin Beethovenin Fidelio. Maailmankuulu oopperalaulaja Martti Talvela aloitti juhlien taiteellisena johtajana 1972, mistä alkoi voimakas kehitys kansainvälisesti tunnetuksi oopperatapahtumaksi. 1970-luvun lopulla saatiin sadekatos ja selkänojalliset penkit katsojien iloksi.

Vuonna 1987 Oopperajuhliin lisättiin neljäs viikko, jonka ohjelmiston tuottaa jokin ulkomaalainen oopperatalo. Ensimmäisenä vieraana oli virolainen Estonia-teatteri. 1990-luvun lopulla järjestettiin arkkitehtikilpailu uudesta katoksesta ja katsomosta. Voittanut ratkaisu pystytettiin ensimmäistä kertaa kesäksi 2000.

Savonlinnan oopperajuhlat on yksi maailman tunnetuimmista oopperajuhlista. Juhlien merkitys koko Savonlinnan seudulle on suuri. Olavinlinnan muurit tarjoavat ainutlaatuiset puitteet oopperaelämykselle.

Kurkista Olavinlinnan backstagelle.

Savonlinnan oopperajuhlien verkkosivut.