Museorakennukset

Antin talo, Säkylä (kiinni kesällä 2024 konservointitöiden vuoksi)

Antin talo on Satakunnasta, Säkylästä. Se on tyypiltään umpipihatalo, jollaisia rakennettiin vain läntisessä Etelä-Suomessa. Umpipihatalossa talon rakennukset muodostavat suljetun pihan, joka jakautuu miespihaan ja karjapihaan. Nimensä mukaan ei eläimillä, hevosta lukuun ottamatta, ollut asiaa miespihalle. Pihan jakajana toimii ns. setämiehen puoli, eli rakennus jossa asui talon isännän veli omassa taloudessaan.

Antin talossa voit tutustua päivittäiseen elämään isossa talonpoikaisessa talossa ja nähdä karjapihalla eläinten suojat ja rehuladot. Miespihalla sijaitsee esimerkiksi sauna, jossa kylvettiin säännöllisesti, sekä pränniksi kutsuttu apukeittiö. Nimi pränni liittyy viinan (brännvin) kotipolttoon, ja kurkistamalla prännin ovesta voi nähdä maalattialle sijoitetun viinapannun. Viinan kotipoltto oli sallittua suuren osan 1800-luvusta.

Pirtti oli Antin talon elämisen keskus, siellä aterioitiin, tehtiin puhdetöitä ja myös nukuttiin. Antin talossa on myös omat kamarit isäntäväelle ja naimaikäiselle tytölle. Keväällä säiden lämmettyä siirryttiin pirtistä nukkumaan aittoihin. Niihin voi kurkistaa miespihan puolella. Pihalla olevassa luhtiaitassa voi nähdä erilaisia tekstiilejä. Leivintuvassa on esillä leivän leivonnassa ja muussa ruuanlaitossa käytettyä esineistöä. Antin talossa leivottiin länsisuomalaiseen tapaan suurleipomus kahdesti vuodessa ja leivät kuivattiin vartaissa katon rajassa, jonka jälkeen ne säilöttiin vilja-aittaan. Juhlia, esimerkiksi häitä varten, Antissa on sali sekä koristeellinen salikamari arvovieraiden yöpymisiä varten.

Antin talo on peräisin 1820-luvulta, museoon se siirrettiin 1930-1931. Antin talon liiterissä sijaitsee museon kahvila.

Iisalmen pappila, Iisalmi

Iisalmen maalaiskunnan pappilan rakensi kirkonrakentajana tunnettu Simon Silvén 1797-98. Alunperin rakennus käsitti kuusi huonetta, keittiön ja eteisen. 1800-luvulla rakennusta jatkettiin rakentamalla molempiin päihin matalammat lisäsiivet. Seurasaareen on kuitenkin tuotu vain 1700-luvulta peräisin oleva mansardikattoinen runko.

Seurasaaressa rakennuksen toisen pään huoneet sisustettiin pappilainteriööreiksi ja toisessa päässä sijaitsi ulkomuseon toimisto. Pappila restauroitiin vuonna 2018 ja nykyään rakennuksesta löytyy mm. museokauppa, vuokrattava kokoushuone sekä työpajatiloja. Rakennuksen takana sijaitsee 1700- ja 1800-luvun pappiloiden esikuvien mukaan toteutettu hyötypuutarha.

Pappilaan ja puutarhaan on vapaa pääsy museon aukioloaikoina.

Ivars, Närpiö

Kaksikerroksinen Ivarsin talo on museon toinen pohjalaistalo. Talo on siirretty museoon Närpiöstä ja siinä on talonpoikaisten piirteidensä lisäksi myös säätyläispiirteitä, talon pohjakaava muistuttaa 1700-luvun alun majurin virkatalon pohjakaavaa ja rakennusaikana harvat talonpoikaiset talot olivat kaksikerroksisia. Ivarsissa on myös juhlatilaisuuksissa käytetty sali, eli eteistupa. Ivarsin ulkoseinät on verhoiltu laudoilla ja se on maalattu punamullalla.

Talon pihapiirissä on alkuperäinen porttirakennus, jonka läpi kuljetaan saavuttaessa talolle, sekä lautamies Hedmanin vähätupa Ylimarkusta. Vähätupa on ollut eläkeläisten asunto, joka on voinut toimia ajoittain myös vierastilana.

Ivarsin talossa on koristeellinen empirekuisti, jota koristavat korinttilaiset pylväät ja friisilauta ylhäällä. Kuisti rakennettiin 1819, jolloin keisari Aleksanteri I poikkesi vaihtamaan hevosta majatalona toimivaan Ivarsiin. Keisarin vierailua varten talon toiseen kerrokseen sisustettiin myös ns. keisarinkamari, jonka seinät tapetoitiin muodikkaasti vihreiksi ja koristeltiin laskoskuvioilla. Samassa huoneessa voi nähdä myös kustavilaistyyppisen vaalean kaakeliuunin, joka oli rakennusaikanaan niin ikään muodissa. Ivarsin talo toimi keisarin vierailun aikaan kestikievarina, se oli siirtynyt talonpoikaiseen omistukseen jo 1700-luvun lopulla.

Kahiluodon kartano, Taivassalo

Kahiluodon tila tunnetaan jo keskiajalta, jolloin sen omisti Ille-suku. Sen jälkeen kartano periytyi Footangelin ja Starkin suvussa. Museoon siirretyn päärakennuksen rakennutti todennäköisesti Agneta Eleonora de la Myle noin 1790. Tältä ajalta on myös vanhin kartanoa esittävä kuva, F. L. de la Mylen tussilaveeraus. 1800-luvulla kartano oli monen eri suvun omistuksessa, ja lopulta se siirrettiin Seurasaareen 1926.

Kahiluodon päärakennus on keskiosaltaan kaksikerroksinen. Siinä on kaksi sisäänkäyntiä, mikä oli tuohon aikaan harvinaista. Rakennuksessa on kolme salia, keittiö ja yhdeksän muuta huonetta.

Seurasaaressa ruokasaliin ja alakerran kulmasaliin on asennettu Vihdin Olkkalan kartanosta peräisin olevat kustavilaiset kangastapetit. Salit ja alakerran makuuhuone, rouvan huone ja isännän huone on kalustettu 1700-luvun tyyliin. Kalustus on peräisin eri kartanoista. Alakerran kulmahuone on sisustettu biedermeierkauden förmaakiksi ja yläkerran vierashuoneet ovat saaneet biedermeier- tai uusrokokookalustuksen. Kahiluodon suuri keittiö mahtavine uuneineen muistuttaa talonpoikaistupia. Keittiön avohyllyköt ovat alkuperäistä kalustusta.

Moision kartanon huvimaja Elimäeltä
Kahiluodon kartanon puistoon on sijoitettu huvimaja, joka on peräsin Moision kartanosta Elimäeltä. Empiretyylinen huvimaja on rakennettu C. L. Engelin piirustusten mukaan vuoden 1830 paikkeilla. Kartanon omisti tuolloin majuri Henrik Johan af Forselles.

Huvimajassa on nelikulmainen hirsinen runkohuone, joka on vuorattu vaakalaudoituksella. Majan puolipyöreän kuistin kattorakennelmaa kannattaa neljä doorilaista pylvästä. Kuistin friisi on koristettu hammaslistoin ja seppelaihein, katolla on maljakkoaiheisia koristeita.

Karunan kirkko, Sauvo

Karunan kirkko on ulkomuseon vanhin rakennus. Se on rakennettu vuosina 1685-86 ja siirretty museoon 1912. Kirkon rakennutti Sauvossa sijaitsevan Karunan kartanon omistaja, vapaaherra Arvid Horn omaksi kappelikirkokseen, johon hänellä oli patronaattioikeus eli oikeus itse valita papit. Kirkko sai hänen toisen vaimonsa mukaan nimen Maria Elisabet.

Kirkko oli alkuaan aumakattoinen ja tasalaipioinen. Vuosina 1773-74 rakennusmesteri Anders Wahlbergin johdolla tehdyissä korjauksissa kirkko sai jyrkän paanuilla peitetyn harjakaton. Sisälaipioon tehtiin tynnyriholvi ja alunperin nelikulmaiset ikkunat suurennettiin kaari-ikkunoiksi. Tästä korjausvaiheesta on kirkon katolla muistona tuuliviiri, jossa on vuosiluku 1774. Tapuli on Anders Wahlbergin rakentama vuonna 1767. Liljendalin seurakunnan lahjoittama kirkonkello on valettu Tukholmassa 1754.

Kirkon sisäseinissä oli alkuaan maalauskoristeita: ikkunoita kehystivät kukkaköynnökset ja seinien alaosaan oli maalattu kangasverhoiltu. Myöhemmin maalaukset peitettiin kalkkivärillä.

Kirkon saarnatuoli on tyyliltään hollantilainen ja peräisin 1680-luvulta. Saarnatuolin katoksen koristeena on Arvid Hornin ja hänen vaimojensa Ingeborg Gyldenärin ja Maria Elisabet Kruse af Kajbalan vaakunat.

Kirkon etuosan ovilla varustetut penkit kuuluivat herrasväelle arvon mukaisessa järjestyksessä. Sen jälkeen istuivat talolliset ja sitten palvelusväki. Kirkon istumajärjestyksestä syntyi joskus ankariakin kiistoja.

Seurasaaressa Karunan kirkossa pidetään kesäisin suomenkielisiä jumalanpalveluksia. Kirkkoa vuokrataan myös vihkikirkoksi.

Katso tästä video-opastus Karunan kirkkoon.

Kurssin talo, Kuortane

Kurssin talo oli saman suvun hallussa 1700-luvun lopulta saakka. Parhaimmillaan 1800-luvun loppupuolella siellä asui 13-15 henkilöä: isäntä ja emäntä, vanha isäntä ja emäntä, täti, neljä lasta sekä pari kolme renkiä ja saman verran piikoja.

Kurssin asuinrakennuksessa on toisessa päässä suuri korkea tupa, joka oli elämisen keskus. Tuvassa myös nukuttiin. Tuvan oikealla puolella oleva muuri on takan ja leivinuunin yhdistelmä. Ruoka valmistettiin avotulella padassa, joka riippui haahlasta tai kolmijalan päällä. Ateriat syötiin pitkän pöydän ääressä. Miesten puutöitä varten on seinältä laskettava höyläpenkki ja työkaluja omissa telineissään. Tuvan sängyt ovat edusverhollisia kerrossänkyjä. Peräsängyssä nukkuivat tyttäret ja piiat, ovisängyssä pojat ja rengit.

Talon toinen pää on kaksikerroksinen. Alakerrassa on porstuan lisäksi tupakamari, jossa isäntä ja emäntä nukkuivat, toinen tupa ns. erstupa, joka oli eräänlainen varahuone sekä lämmittämätön maitokamari ruokatavaroiden säilytykseen. Yläkerrassa on ylistupa, jossa asui mm. syytingillä ollut vanha parinkunta, ylistuvan kamari sekä yliskamari, joka oli talon tyttärien huone.

Kurssin talon yhteyteen on tuotu Kuortaneen Ruonan kylästä Sippolan talon porttiluhti vuodelta 1782. Samanlaisen luhtirakennuksen kautta tultiin ennenkin Kurssin pihaan. Porttiluhdissa on mm. asuttava lämmittämätön luttitupa ja sen yläpuolella tyttärien luhti, joka oli kauniisti verhoiltu, puettu, kapioiksi tarkoitetuin tekstiilein.

Niemelän torppa, Konginkangas

Seurasaaren ulkomuseo sai alkunsa, kun Niemelän torpan rakennukset siirrettiin saareen vuonna 1909, jolloin sen viimeiset asukkaat, 80-vuotias sokea Heikki ja hänen veljensä tyttärentytär 22-vuotias Iida, muuttivat pois torpasta. Rakennusten suojelemisessa aktiivisia olivat taiteilija Akseli Gallen-Kallela ja arkkitehti Yrjö Blomstedt, jotka olivat kiinnittäneet torppaan huomiota jo sen alkuperäisellä sijaintipaikalla. Rakennusten siirtämistä puuhasi innokkaasti myös filosofian tohtori Axel Olai Heikel, josta näin tuli ulkomuseon perustaja.

Päärakennus käsittää savutuvan, savusaunan ja maitokamarin. Rakennuksen vanhin osa, sauna, on peräisin torpan perustamisen ajoilta 1770-luvulta. Nykyinen tupa on rakennettu 1844. Tuvassa on kaksi lasi-ikkunaa ja lisäksi sivuseinillä luukut, joiden kautta tupaan saatiin lisää valoa ja raitista ilmaa varsinkin silloin kun uunia lämmitettiin.

Torpan rakennusryhmä koostuu 13 eri rakennuksesta. Pihapiirissä on asuinrakennuksen lisäksi keittokota, talli, ajokaluvaja, lato ja viisi eri henkilöiden mukaan nimettyä aittaa, joissa säilytettiin henkilökohtaista omaisuutta ja nukuttiin varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Karjapihan puolella on navetta ja sikopahna, kauempana riihi. Lisäksi rannassa on nuottatalas ja pistekota sekä erillään perunakuoppa.

Selkämä, Pieksämäki

Selkämän talon rakennukset sijaitsivat erillisenä ryhmänään loivan mäen rinteellä. Mannisen perhe asettui asumaan Selkämän uudistilalle vuonna 1842 ja talo säilyi samalla suvulla aina vuoteen 1961 saakka, jolloin rakennukset siirrettiin Seurasaareen.

Selkämän päärakennus on paritupa, jossa porstuan toisella puolella on iso tupa, toisella puolella ruokatupa, nurkkakamari ja pieni keittiö. Lisäksi porstuan perälle on myöhemmin rakennettu kamari. Iso tupa on alkuaan ollut savutupa, mistä kertoo tuvan mustunut laipio.

Tupa oli monen toiminnan keskus: siellä tehtiin käsitöitä, kehrättiin pellavia ja villoja sekä kudottiin kangasta. Miehet kutoivat kalaverkkoja, valmistivat puuastioita, korjasivat rekiä ja tekivät erilaisia puusepäntöitä. Palvelusväki nukkui talvisin isossa tuvassa ja talonväki kamareissa. Ruoka valmistettiin ja useimmiten syötiinkin ruokatuvassa. Keittiö oli aputila ja ruokatavaroiden säilytyspaikka.

Selkämän talon piharakennuksista Seurasaareen on siirretty luhtiaitta, jonka alakerrassa on vilja-aitta ja liha-aitta ja yläkerrassa makuuaitat, sekä talli, jonka alakerrassa on varsinainen talli ja yläkerrassa heinälato.

Pertinotsa, Suojärvi

Pertinotsan talo on siirretty museoon kesällä 1939 Suojärveltä menetetyn Raja-Karjalan alueelta. Talo on pohjoisvenäläista tyyppiä, siinä on asuinhuoneet ja karjasuojat saman katon alla. Asuttavaan kuntoon tämä Spirdo Makkosen talo valmistui 1884 ja karjalaiseen tapaan talossa asui suurperhe.

Rakennus on kaksikerroksinen. Asuinpuolen alakerrassa on ikkunattomia varastotiloja, yläkerrassa pirtti eli pertti, ja vierashuone, gornitsa. Ikoni pirtin peränurkassa kertoo asukkaiden ortodoksisesta uskonnosta. Pirtin ovensuussa hirsikehikolla olevaa uunia lämmitettiin päivittäin, sillä Karjalassa oli totuttu syömään pehmeää leipää ja monenlaisia piirakoita ja uuniruokia.

Karjapuolen alakerrassa on laaja tanhut, jossa lehmät ja lampaat olivat, ja sen yläpuolella heinäsuoja, sarai. Asuinpuolelta päästiin karjasuojaan yläeteisestä heinäsuojan kautta.

Hallan talo, Hyrynsalmi

Hyrynsalmelta peräisin oleva Hallan talo sijaitsi kainuulaisen tavan mukaan yksinään vaaran laella. Talon sataneliöinen pirtti on rakennettu 1800-luvun alussa.

Talossa asuttiin vuoteen 1958 asti. Pirtti säilytti loppuun asti karun työtilan luonteen. Siellä suoritettiin monet omavaraistalouteen liittyvät askareet ja puhdetyöt, mm. astioiden, rekien ja tervatynnyreiden valmistus, vieläpä teurastus ja hevosen kengityskin. Pirtissä olivat yötä rengit, poromiehet, savottalaiset ja matkustavaiset. Varsinkin markkina-aikoina ylimääräisiä yöpyjiä riitti eikä ovia koskaan lukittu.

Hallan talon tunnetuin asukas on 1800-luvun loppupuolella elänyt "Hallan ukko" J. A. Heikkinen, joka oli tunnettu maatalouden edistäjä ja valtiopäivämies ja jonka aikana Hallan talo toimi mm. jääkärien etappipaikkana.