Toista maata -avajaisvideot

Toista maata kertoo elämästä Suomen alueella vuosien 1100–1917 välisenä aikana, ja näyttelyn nimi muistuttaa pitkästä historiastamme osana Ruotsia ja Venäjää. Näyttelyyn valitut esineet kertovat samaistuttavasti ja ymmärrettävästi ihmisten elämästä.

Näyttelyn avajaisvideoissa lapset ja nuoret viimeistelevät näyttelyä yhdessä museon työntekijöiden kanssa ja asettavat esille kokoelmaesineitä kotipaikkakunniltaan. Esineitä ovat karhunhammas, kaukoputki, plooturahoja, leikkiporo, Meissenin kahvikuppi ja lapaset.

Karhunhammas on voimakas taikaesine, joka suojaa lasta pirulta ennen kastetta. Se kertoo osaltaan suomalaisten kansanuskosta, joka säilyi vahvana kristinuskon vakiintumisen jälkeenkin. Kaukoputki taas on yksi aikansa tärkeimmistä keksinnöistä, ja kertoo aikansa tieteen huimista harppauksista. Plooturaha ei ole vain raskas kolikko, vaan se muistuttaa isovihan verisistä tapahtumista Hailuodolla. Kahvikuppi on todiste siitä, että muodit ja uutuudet liikkuivat iloisesti ympäri maailmaa maiden rajoista välittämättä. Lapaset ja leikkiporo ovat hyvin arkisia esineitä: niiden kautta oivaltaa, että vuosisatojen välimatkasta huolimatta, meillä on paljon yhteistä tuon ajan ihmisten kanssa.

Lasten mukana oleminen tekee näkyväksi sukupolvien ketjun ja ikään kuin kutistaa välimatkaa menneeseen: seitsemän lasta asettaa esineensä kaikkien meitä edeltäneiden sukupolvien puolesta tulevien sukupolvien nähtäväksi.

Avajaisvideoilla mukana

Elina Anttila, ylijohtaja, Suomen kansallismuseo
Maria Jansén, ylijohtaja, Ruotsin historiallinen museo
Alexey Levykin, ylijohtaja, Venäjän valtion historiallinen museo

Voitto, Humppila, karhunhammas
Lizette, Maalahti, kaukoputki
Myrsky ja Kaamos, Hailuoto, plooturahoja
Penjami, Inari, leikkiporo
Tobias, Dresden, Meissenin posliinikuppi
Dominic, Helsinki, lapaset

Kaikki videot ovat katsottavissa ruotsiksi, suomeksi, englanniksi ja venäjäksi tekstitettyinä. Tekstityksen kielen voi vaihtaa YouTuben tekstitysasetuksista.

Elina Anttila, Suomen kansallismuseon ylijohtaja: ”Toista maata -näyttelyn pääteemoja ovat 'ihmisyys', 'usko' ja 'me osana maailmaa'. Näistä elementeistä on kyse myös tulevaisuuteemme rakentamisessa.”

Maria Jansén, Ruotsin historiallisen museon ylijohtaja: ”Mielestäni museoiden tärkeimpiä tehtäviä on saada vierailijat ja koululaiset tietoisiksi siitä, että historia on elävä tarina. Tämä havainnollistetaan hyvin Toista maata -näyttelyssä, jossa vanhat tarinat ja legendat nähdään uusin silmin.”

Alexey Levykin, Venäjän valtion historiallisen museon ylijohtaja: ”Toivotan näyttelyssä vieraileville unohtumattomia elämyksiä!”

Karhu oli suomalaisessa kansanuskossa voimakkain eläin. Kuolleen karhun osien uskottiin sisältävän osan pedon sielusta ja voimasta. Siksi niistä tehtiin suojaavia onnenkaluja, joiden avulla pahaa karkotettiin pois. Karhunhammas oli äärimmäisen voimakas taikaesine, jonka kantaja pysyi turvassa. Tämä kyseinen karhunhammas on aikoinaan suojannut Humppilassa kehdossa nukkuvaa pientä vauvaa. Se on estänyt pirua viemästä lasta ennen kastetta.

Kaukoputki keksittiin 1600-luvun alussa, jolloin tiede kehittyi hurjaa vauhtia. Tehtiin tutkimusretkiä, kerättiin luonnontieteellisiä näytteitä ja luokiteltiin niitä. Kaukoputkella ihminen saattoi yhtäkkiä nähdä kauemmaksi kuin mihin pelkällä silmällä olisi nähnyt. Kaukoputken keksiminen helpotti myös hylkeenpyyntiä, joka oli rannikolla tärkeä elinkeino kalastuksen ohella. Kenties Lizetten isoisän isoisä, joka metsästi hylkeitä, on tihrustanut kaukoputkeen meren jäällä etsien hylkeiden pehmeitä muotoja lumikinosten joukosta.

Joku hailuotolainen kätki nämä plooturahat kotinsa pihamaan multaan isovihan aikana. Hän todennäköisesti pelkäsi venäläisten kasakoiden vievän kaiken ja piilotti raskaat rahat maan alle odottamaan rauhan aikaa. Ehkä maakätkö syntyi juuri sinä yönä, kun 200 venäläistä kasakkaa surmasi 800 hailuotolaista. Monien maakätköjen tekijät kuolivat, mutta joitain kätköjä on silti löydetty. Kuten nämä rahat, jotka löydettiin vuonna 1880 Hailuodon Ojakylästä, Iljalan talon pihapiiristä.

Leikki oli leikkiä, mutta samalla siinä näkyivät sääty-yhteiskunnan odotukset. Aatelispojat leikkivät leikkisotilailla ja aatelistytöt soittivat soittimia. Rahvaan lapsilla saattoi olla kainalossa räsynukke tai itse tehty puulehmä. Saamelaislapsille porolelut olivat tuttuja, sillä poro oli saamelaisille elintärkeä eläin. Poronhoito perustui luonnon rytmiin, ja saamelaislapset opettelivat vuosisatojen ajan leikkien kautta poronhoitoon liittyviä taitoja ja sanastoa.

Ulkomailta virtasi pohjoiseen uusia ideoita, muoteja ja trendikkäitä nautintoaineita. Kahvi oli uutuus, josta tuli pian suosittua. Kahviastiat saivat yhä ylellisempiä ja koristeellisempia muotoja. Kuuluisimmat kahvikupit tulivat Meissenin posliinitehtaalta, jossa oli keksitty posliinin valmistuksen resepti vuonna 1707. Sitä ennen tuota valkoista kultaa oli osattu valmistaa vain Aasiassa.

Nämä inkeriläiset lapaset neulottiin yli sata vuotta sitten Kosemkinassa Länsi-Inkerissä Suomenlahden etelärannalla. Inkerin alue kuului monta sataa vuotta sitten Ruotsille, myöhemmin Venäjälle ja Neuvostoliitolle. Inkerin asukkaista suuri osa oli suomenkielisiä: suomen kieltä kuuli niin pelloilla, tuvissa kuin lasten leikeissä. Inkerin historia on osoitus siitä, että suomalaisuus ei ole sidoksissa vain maantieteellisiin rajoihin. Ihmisiä on liikkunut ja muuttanut rajojen yli pakotettuna tai vapaaehtoisesti. Nämä lapaset ovat osa Suomen historiaa, Inkerin historiaa ja ihmisten historiaa.